25 huhtikuuta 2014

Iltapalana kookospuuroa

Hypoxiterapiaa on nyt kuusi kertaa takana (vihdoin selätettyäni flunssan). Ensi viikon maanantaina otamme välipunnituksen sekä mitat, jotta saan vertailulukemia lähtötilanteeseen nähden. Toukokuun puolessa välissä tulen myös osallistumaan luennolle, joka käsittelee Cell Reset kehokuuria. Cell Reset on kehokuuri, joka kestää 28 päivää. Kyseessä on kehon aineenvaihdunnan tasapainottaminen sekä hormonitasapainon palauttaminen. Kuurin pitäisi auttaa muun muassa terveyden, unirytmin, ihon jne vaivojen kanssa. Kyseessä ei siis ole mikään dieetti. Kerron tästä sitten toukokuussa lisää, kun olen itse viisaampi sekä kuurin sisällöstä että vaikutuksista.

Iltaisin hypoxiterapian jälkeen pitää syödä loppupäivän proteiinipainotteisesti, joten eilen iltapalaksi tein ainaisen kasvismunakkaan sijasta kookospuuroa. Yllätys oli erittäin positiivinen! Tämä tulee ehdottomasti olemaan jatkossa myös yksi iltapaloistani tuunattuna esimerkiksi mustikoilla, hunajalla, chiavadelmahillolla. Kookospuuro siis sisältää alle 2 grammaa hiilihydraatteja!

Kookospuuroon tarvitset:

1 rkl kookosöljy
2 kananmunaa
1 rkl kookosjauhoa
1 dl kookosmaitoa (tai kookoskermaa, mantelimaitoa ym)

Maustamiseen esim. vanilijajauhetta tai kanelia.

Kookosöljy sulatetaan kattilassa miedolla lämmöllä. Sekoitetaan kookosmaito, kananmunat ja mausteet keskenään ja seokseen lisätään kookosjauho voimakkaasti sekoittaen. Tämän jälkeen seos kaadetaan kattilaan ja keitetään miedolla lämmöllä. Sekoita välillä seosta kunnes se puuroutuu.

Itse laitoin vielä puolijäisiä marjoja puuron alle. Kuva puurosta ei näytä kovin herkulliselta, mutta maistui todella hyvälle.


Aurinkoista alkavaa viikonloppua!


2 kommenttia:

  1. Oih kuulostaa todella herkulle, tätä on pakko testata:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa puuro näyttää aika järkyltä, mutta maku on tärkein ;)

      Poista