Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit

09 joulukuuta 2014

Kotiunikoulu osa 1

Aloitimme muutama viikko sitten kotiunikoulun sosiaaliohjaajan opastuksella. Kymmenen kuukautta jatkuneet yöheräilyt alkoivat verottamaan meidän vanhempien voimavaroja sen verran, että saimme neuvolan kautta unikouluun ammattiapua ja hyvä niin. Aluksi mulla oli omat epäilyni unikoulun suhteen ja olimme jo pitkään rytmittäneet päiväämme lapsentahtisesti.

Kotiunikouluun on antanut hyvät ohjeet neuvolapsykolgi Katja Rantala (Pikkulasten uni ja nukkumistottumukset). Hänen mukaansa selityksiä levottamalle yöunella on laidasta laitaan, kuten usein kuulemani fraasi "Sellaisia ne pikkulapset vaan ovat". Tassuhoidolla pyritään opastamaan lasta herättyään nukahtamaan itsekseen uudelleen uneen. Lapsilla on oma biologinen rytmi, johon me emme voi vaikuttaa. Voimme kuitenkin helpottaa lasta vaipumaan uudelleen uneen opettamalla sen hänelle turvallisesti tassuttelemalla. Olen Katjan kanssa myös samaa mieltä siitä, että pikkuisen etu on jaksavat vanhemmat.

Kotiunikoulun lähdettyä käyntiin, aloimme pitämään ns. unipäiväkirjaa nukutuista unista sekä ruokailuista (ensimmäiset unikouluyöt jäivät useasta heräilystä johtuen värittämättä, energia ei vain riittänyt kellon kyttäämiseen). Huomasimme unien parantuvan merkittävästi jo kolmen yön jälkeen. Kotiunikoulun rinnalla aloitimme myös päivän rytmittämisen, johon haemme rytmiä yhä edelleen. Tosinaan heräämme aamupuurolle klo. 7.00 ja toisinaan aamupuuro syödään vasta klo. 10.00 jälkeen. Muutaman viikon kuluessa rytmin pitäisi alkaa hahmottumaan, mikä pikkumiehelle on luonnollisin aika herätä.


Tärkeää kotiunikoulussa on se, että pikkuinen nukahtaa illalla samaan paikkaan kuin missä yöllä herää (joko oma sänky tai perhepeti). Tavallisesti vauva usein nukahtaa jo äidin rinnalle kesken syömisen ja sitten hänet tästä siirretään sänkyyn jatkamaan unia. Vertauskuvana voidaan käyttää tilannetta, jossa nukahdat sohvalle ja heräät kuitenkin pimeästä autotallista. Melko pelottavaa, eikö?! Myös toistuvat iltarutiinit ovat tärkeitä pikkuiselle ja selkeä päivärytmi helpottaa yön kanssa. Pikkuisen kokemukset siirtyessään untenmaille muuttuvat unitottumuksiksi eli ts. pikkuinen tarvitsee herätessään samanlaiset järjestelyt kuin nukahtaessaan.

Meillä pikkumies oli tottunut nukahtamaan omaan sänkyyn, mutta vain jomman kumman vanhemman ollessa vieressä nukuttamassa. Yöllä hänen herätessään tilanne ei ollutkaan sama, kuin  hänen nukahtaessaan ja vanhempia itkettiin sängyn viereen avuksi. Meillä opittiin kotiunikoululla jo kolmen illan jälkeen nukahtamaan itsekseen ilman erillistä nukuttamisrumbaa. Uskon, että meidän unikoulun kulmakivi oli juuri itsekseen nukahtamaan oppiminen. Muutimme myös rytmiä niin, että illalla annamme ensin rintamaitoa ja sen jälkeen vasta kylpyyn sekä iltapalalle (aiemmin ensin kylpy, iltapala, ja sitten vasta maitohöpsyt rinnalla). Aamua muutimme myös niin, että annamme ensin aamupuuron ja sitten vasta otan pikkumiehen rinnalle. Unikoulun alussa aamupuuro ajoittui tuonne klo. 7.00 kieppeille, mutta pikkuhiljaa herääminen on siirtynyt aina vain myöhempään. Heräämisajankohdan mukaan rytmittyy myös päivän ulkoilut, leikit ja ruokailut.

Pikkumies saattaa vielä heräillä satunnaisesti öisin, mutta hän on oppinut myös nukahtamaan itsekseen pienen sängyssä hyörimisen jälkeen. Meillä on myös muutamana yönä nukuttu jopa 10-11 tuntia putkeen. Unikoulun ja päivärytmityksen kautta päiväunetkin ovat aiemman 20 minuutin sijasta rinnalla venyneet 1,5 tuntiin omassa sängyssä. Itse heräilen vielä useasti öisin kuuntelemaan ja ihmettelemään, miten tämä voi olla mahdollista. Oman unirytmin takaisin saaminen saattaa viedä vielä useamman kuukauden vaikka pikkumies nukkuukin. Olen silti äärimmäisen onnellinen saamistamme neuvoista, joiden avulla pikkumies oppi nukkumaan paremmin!

30 marraskuuta 2014

Elämää ei sen enempää...

Olen tosi pahoillani pitkään jatkuneesta blogin hiljaisuudesta. Huono omatunto on vaivannut koko syksyn blogin laiminlyönnin osalta. Viime aikoina on ollut ihan liikaa mietittävää sekä järjesteltävää minimaalisilla voimavaroilla. Mikään ei ole kauheasti huvittanut ja ollaan koko perhe oltu todella väsyneitä. Päivät on menneet omalla painollaan jonkinlaisessa sumuverhossa. Postasin syksyllä pikkumiehen öisistä heräilyistä ja neuvolalääkärin ohjeistuksesta aloittaa unikoulu nukuttamalla pikkuinen omaan sänkyyn. Nukahtaminen omaan sänkyyn alkoi hyvin, mutta matkamme jälkeen pikkumiehen öiset heräilyt vain jatkuivat. Pikkumies sairastui myös flunssaan, joka vain pahensi tilannetta. Ollaan koko perhe valvottu monia öitä pikkuisen epäsäännöllisen rytmin vuoksi. En ole hetkeen jaksanut ajatella tai unelmoida muusta kuin edes yhdestä hyvin nukutusta yöstä. Viimeiset viikot ovat menneet aikamoisessa sumussa. Samalla motivaatio treeneihin on kadonnut ja salille lähteminen on tuntunut todella työläältä. Treenaamisen sijasta olenkin koittanut huilata aina mahdollisuuksien mukaan.

Ajattelin jo pitkään, että tällä asetelmalla mennään ja meillä poika on vain huonompi nukkuja. Saimme kuitenkin neuvolan kautta sosiaaliohjaajan opettamaan meille unikoulua uusilla säännöillä, johon kuuluu muutakin kuin vain nukuttaminen omaan sänkyyn (postailen unikoulusta lähiaikoina enemmän). Ongelmana on usein se, ettei vauva ole tottunut herätessään nukahtamaan itsekseen uudelleen. Ohjeistuksen mukaan pikkuiset kuitenkin oppivat nukkumaan, kun uudet tavat omaksutaan vanhempien opastuksella. Ja voitteko kuvitella...viime yönä nukuimme koko perhe ensimmäistä kertaa koko yön! Olen ollut tänään täynnä energiaa ja tuntenut itseni todella virkistyneeksi.

Viime viikkoihin oman paineensa on tuonut myös lähestyvän hoitovapaan päättyminen ja tätä kautta pikkumiehen hoidon aloitus. Meillä piti olla kevääksi hoitopaikka jo järjestettynä, mutta tämä ei ihan mennyt niin kuin kuvittelimme. Uuden hoitopaikan metsästys verotti myös omalta osaltaan voimavarojamme, mutta onneksemme löysimme ehkä jopa alkuperäistä hoitopaikkaa paremman ratkaisun. Yksi asia oli siis ratkaistu ja jännitys töihin paluusta alkoi hieman helpottamaan. Noh! Kuten olimme jo todenneet,  kaikki ei todellakaan aina mene niin kuin Strömsössä. Sain töistä tiedon, että hoitovapaalta palattuani entiset työni eivät enää odotakaan minua ja edessä olisi siirto uusiin tehtäviin. Uutisen kuultuani ketutus oli suunnaton! Miksi musta tuntuu, että täällä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa me naiset jäädään aina jalkoihin. Meidän euro on yhä edelleen miesten euroa pienempi. Työn ja perhe-elämän yhdistäminen on tässä yhteiskunnassa välillä todella vaikeaa. Tällä asetelmalla meitä naisia houkutellaan hoitovapaalta töihin ja sitten kaadetaan kuraa niskaan! Huh!

Tämän syksyn jälkeen tunne itseni taas himpun verran vahvemmaksi. Nyt vaan eteenpäin kohti uusia haasteita.



P.S. Eikä se muuten ole ihme, jos ei nukuta. Meillä meinaan treenataan kävelyä, jopa unissaan. Perhe on arvokkainta...ihan kaikessa!


29 lokakuuta 2014

Äidin pieni oma hetki

Luin eilen salilla hauskan juttunurkkauksen Kaksplus (8/2014) lehdestä: äidin oma hetki. Nauroin crossarilla ääneen muutamalle hauskalle jutulle. Äidit kertoivat millaisiin tekoihin ovat päätyneet saadakseen pienen hetken omaa aikaa. Näistä hauskin oli juttu, jossa äiti oli epätoivoisena heittänyt kaikki murot lattialle ja antanut lapsille kulhot murojen keräämiseksi. Joku äiti taas makasi lentoratana mahallaan lattialla saadakseen hetken omaa aikaa.

Itse oon ehdottanut tyttärelle usein kampaajaleikkejä, jossa äiti pötköttää sohvalla tyttären tehdessä mulle kampauksia. Aamuisin on hyvä keino syödä rauhassa aamupalaa antamalla pikkumiehelle jälkkäriksi maissinaksuja aamupuuron jälkeen. Tällöin saan itselle sen 10 minuuttia aikaa syödä rauhassa oman aamupuuroni ja selattua pikavauhtia Hesarin läpi herran istuessa syöttötuolissa tyytyväisenä naksujensa kanssa.


Luettuani jutun omasta ajasta tunsin myös piston sydämmessä. Koko äitiysloma ja vanhempainvapaa on mennyt niin arjen pyörityksessä, että olen unohtanut lähes täysin kaikki ystäväni. Muutaman läheisen ystävän kanssa on tullut soiteltua päivittäin, mutta aikaa ystävien treffamiselle on ollut todella vähän tai sitten oon yksinkertaisesti ollut niin väsynyt etten ole vain jaksanut nähdä ketään. Kaikki ystävät siellä pahoittelut tästä! Lupaan nyt skarpata, kun yöunetkin ovat hieman parantuneet...kop kop! Olisi niin ihana nähdä Teitä kaikkia!

Tämän bloginkin perustin keväällä omaksi viihdykkeeksi, jotta mulla olisi äitiyslomalla edes jotakin virikettä sekä mitä kautta ystävät voisi seurailla mun treenijuttujani. Halusin jakaa tietoni treenaamisesta ja palautumiseni raskaudesta, ruokavaliosta, resepteistä ym. Lopuksi blogi laajentuikin ns. lifestyle- blogiksi, jossa oon kirjoittanut mulle tärkeimmästä meidän neljän arjesta. Lähtipä juttu nyt rönsyilemään...Pääpointti oli siis oma aika. Mitä hauskoja juttuja Te ootte lasten kanssa tehneet saadaaksenne hetken omaa aikaa?


26 syyskuuta 2014

Nopea apu unikoulusta

Jeee! Ensimmäinen yö takana kahdeksaan kuukauteen, kun oon nukkunut yhtäjaksoisesti seitsemän tuntia. Kävimme tiistaina pikkumiehen 8 kk- neuvolalääkärissä ja saimme ohjeet unikoulun aloittamiselle. Väsymyksestämme johtuen lääkäri olisi laittanut meille lähetteen myös sairaalaan, jossa unikoulu totutetaan. Halusimme kuitenkin kokeilla ensin itse, sillä meistä tuntui liian pelottavalta ajatukselta totuttaa unikoulu ulkopuolisilla niin ettemme olisi siinä läsnä.

Ohjeeksi saimme vauvan nukuttamisen omaan sänkyyn niin, että pikkumiehen pitää nukahtaa itsenäisesti sinne. Minimiehemme on yleensä nukahtanut rinnalleni tai sitten miehen syliin, josta olemme siirtäneet hänet omaan sänkyyn. Lääkärin mukaan vauvalle on tärkeää olla herätessään samassa paikassa kuin mihin on nukahtanut. Muutimme iltarutiineja niin, että iltapesun ja puuron jälkeen annan vielä rinnasta iltamaidot niin etten päästä pikkumiestä nukahtamaan syliin. Tämän jälkeen siirräämme hänet omaan sänkyyn nukahtamaan itsenäisesti. Tärkeää on olla sängyn vierellä rauhoittelemassa vauvaa esim. silittelemällä selkää, päätä. Syliin voi toki ottaa hetkeksi, mutta siihen syliin ei saa päästää vauvaa nukahtamaan. Syli on vain rauhoittamista varten, josta nyytti siirretään nopeasti takaisin omaan sänkyyn.


Meille ohjeistetussa unikoulussa ensimmäinen askel on siis omaan sänkyyn nukahtaminen. Muita rutiineita ei muuteta. Pikkumiehen herätessä yöllä hänet saa ottaa rinnalle tavanomaiseen tapaan, jolloin yössä säilyy jotakin tuttua eikä suuria muutoksia yöhön tule nopealla aikataululla. Aloitimme unikoulun siis tiistaina ja olemme noudattaneet ohjetta nyt kolme iltaa/yötä. Kaksi ensimmäistä iltaa meni minimiehen huutaessa (vajaan tunnin), mutta seisoimme sängyn vieressä silittämässä ja rauhoittamassa häntä kunnes hän vaipui uneen ilman syliä ja rintaa. Eilinen  ilta meni jo huomattavasti paremmin ja nyytti nukahtikin pienen itkun jälkeen noin 15 minuutissa.


Illalla omaan sänkyyn nukahtamisen pitäisi parantaa myös yöunia ja niinhän se teki. Toisena yönä pikkumies heräsi ensimmäisen kerran noin klo. 05 (tavanomaisen klo. 01 - 03 sijaan ja siitä eteenpäin tunnin kahden välein) ja viime yönä meillä nukuttiin yhteen putkeen jo huimat yhdeksän tuntia (22.30 - 07.20). Nyytin herättyä otin hänet rinnalle ja jatkoimme unia aina kello 09 saakka. Menin itse eilen illalla vasta puolen yön jälkeen nukkumaan, mutta sain tästä huolimatta yli seitsemän tuntia yhtäjaksoista unta. Tällaista määrää en ole nukkunut yli kahdeksaan kuukauteen... Voin kertoa, että fiilis on mitä loistavin! Tästä on hyvä jatkaa ja harjoitella minimiehen kanssa nukkumista. Toivotaan, ettei lähestyvä lomamatkamme muuta nyt hyvin alkanutta unirytmiä. Nyt, kun hehkutan hyvin nukuttua yötä niin luultavasti tulemme jossakin vaiheessa taas takapakkia. Nautin joka tapauksessa tästä yhdestä virkeästä päivästä ja miehen tullessa kotiin suuntaan salille vetämään kunnon hikitreenin!



18 syyskuuta 2014

Kohti aidompaa sisältöä

Olen pitkään pohtinut blogini muuttamista hieman syvällisemmäksi. Haluaisin blogille kasvot ja näin avata enemmän meidän perheen arkea sekä elämäntyyliä. En tarkoita, että alkaisin jaarittelemaan meidän perheen jokaisesta käänteestä vaan haluaisin kirjoittaa syvällisemmin itselle tärkeistä aidoista asioista. Postata ehkä harvemmin, mutta kirjoittaa enemmän itsestäni, meistä ja tietysti välillä vanhaan tuttuun malliin hyväksi havaituista tuotteista, ruuista sekä urheilusta. Tuntuu, että urheilu-, muoti- ja kauneus-/meikkiblogeja on netti pullollaan. Itse tykkään kuitenkin eniten lukea blogeja, joissa on pieni henkäys myös itse kirjoittajasta eikä bloggaajan minuutta liiaksi piilotella.

Välillä on ihana uppoutua taas "hömppä" maailmaan hypistelemään vaatteita, testaamaan meikkiuutuuksia, lisäravinteita, superfoodeja, mutta usein elämään sisältyy paljon muutakin...perhe-elämää, parisuhdetta, ystävyyttä ja paljon muuta. Tällä hetkellä tuntuu, että tunteet on väsymyksestä johtuen paljon pinnalla. Yhä edelleen palaan, lähes joka postauksessa nykyään tähän väsymykseeni (pahoittelut tästä!). Liki kahdeksan kuukautta valvottuja öitä alkaa vaatimaan veronsa...Tällä hetkellä arvostan isovanhempia, jotka jaksavat käydä etäisyydestä huolimatta auttamassa lapsenlapsien hoidossa. En tiedä onko tämä oma olotila jonkinlaista katkeruutta, kun olemme lähes tämän koko vauva-arjen saaneet pärjätä omillamme. Olemme kyllä pyytäneet apua, mutta se on ollut ehkä enemmänkin tyhjään huutamista. Olemme tottuneet selviämään aina kaikesta yhdessä meidän nelihenkisenä perheenä. Ehkä meistä vain ajatellaan, että kyllä nuo nuoret pärjäävät ilman apua, ovathan he ennenkin pärjänneet. Tai, että ajan kanssa kaikki helpottaa...
 
Satuin törmäämään muutama päivä sitten naapurin vuoden ikäiseen pikkumieheen sekä hänen mummuunsa. Mummu oli tullut jostakin päin Pohjois-Suomea muutamaksi viikoksi auttamaan, jotta vanhemmat saisivat kurottua univelkaansa. Mummo kertoi, kuinka paljon pikkumies häntä hyppyyttää ja sanoi omien voimiensa olevan usein koetuksella. Kuitenkin aika lastenlapsen kanssa oli hänelle korvaamatonta, jota hän ei enää vuosien päästä voisi takaisin saada. Tässä kohtaa mulla pääsi kyyneleet. Olisi myös ihanaa välillä keskellä päivää nukkua muutaman tunnin verran, kun joku kävisi meidän nyytin kanssa vaunulenkillä. Olisi mahtavaa saada kurottua takaisin jättimäistä univelkaa. Kuitenkin ymmärrän, että kaikki on vain hetkellistä. Mikään ei tule korvaamaan tätä aikaa, kun saan olla ja nauttia ajasta lasteni kanssa. Hyvin levenneenä ja yhtäjaksoisten yöunien jälkeen saattaisin olla ehkä hitusen hymyilevämpi äiti!




10 syyskuuta 2014

Treenausinto kateissa

Pidin viime viikolla ns. palauttavan viikon salitreenien puolesta. Aerobista liikuntaa harrastin mm. lenkkeilemällä ja salin crossarilla. Viime viikon palauttelun jälkeen treenausinto on yhä vaan kadoksissa ja motivaatio täysin nollissa. Suurimman syyn uskon olevan väsymyksessä ja kahdeksan kuukauden katkonaisissa yöunissa. Normaalisti olen saanut salilta energiaa ja voimia, mutta nyt en jaksa edes raahautua puntille. Iltaisin, kun salille olisi mahdollisuus lähteä niin väsymys on valtava. Yöt ovat beben kanssa vielä niin katkonaisia ja loput energiat menee päivisin lasten kanssa touhutessa ja siivotessa kotia. Tiedän, että piristyisin jahka vaan saisin itseni tsempattua sinne crossarille lämmittelemään.

En vaan haluaisi raahautua sinne salille väkisin. Punttitreenejä olen aina tehnyt suurella innolla ja rakkaudella. Tällainen väkisin lähteminen ei vaan tunnu omalta jutulta ja musta harrastuksen pitää olla sellaista, josta nauttii ja jonne on IHANAA mennä. Onneksi mulla on niin ihana PT, johon olinkin eilen heti yhteydessä ja kyselin apuja kadonneeseen treenausmotivaatioon. Sain heti täsmävinkkejä, joilla voin koittaa herätellä motivaatiota jälleen kohdilleen. Ensi viikolla päivitetään myös saliohjelmaa niin, että treenaan hieman pienemmillä painoilla ja palautuksilla toistomääriä reippaasti lisäten. Tällä saamme rasvaa palamaan ja samalla kehitettyä lihaksia. Kuulostaa erittäin hyvältä (varsinkin nyt, kun kirjotin tämän ylös)...Eikö?!


Tiedän, että suurin motivaatiopula tulee näistä huonoista yöunista. En saa puolella teholla millään kaikkea halumaani irti treenistä. Kunnon putkeen nukuttu seitsemän - kahdeksan (edes kuuden) tunnin yöuni olisi nyt äärimmäisen hyvä motivaattori. Myös taito nukkua pikkuisen kanssa päiväunia helpottaisi kaiketi tämän väsymyksen määrää. Ruokavalio ja lisäravinteet ovat itsellä kunnossa ja näiden kanssa myös motivaatiota riittää. Tällaisia tilanteita mulle ei ole kovin usein elämässä tullut vastaan, kun on kyse ollut urheilusta. Harmittaa todella paljon ja haluaisin kadonneen intoni takaisin!

08 syyskuuta 2014

Maanantai (tiistai, keskiviikko...) väsymys

Pikkumiehemme herättelee yhä noin 3 - 4 kertaa yössä (joskus jopa tiheämmin) vaikka ikää alkaa olemaan jo kohta 8 kuukautta. Olemme pohtineet unikoulun aloittamista, mutta väsyneenä tuo ajatus lähinnä kauhistuttaa. Se tarkottaisi monta unetonta yötä ja pikkuisen huudatusta...kamalaa! Tuntuu melkeinpä kidutukseltä tuollainen toisen huudattaminen. Kokeilimme kesällä muutamana yönä unikoulua tassutellen eli jompi kumpi vanhemmista on yöllä vauvan herätessä hänen tukenaan silittelemässä selästä (tassuttelemassa) ja mikäli vauva eli tällä rauhoitu niin vauva rauhoitetaan syliin. Meillä tämä rauhoittelu ei kyllä toiminut vaan huuto vaan jatkui ja jatkui...Meistä ei ollut tuohon pikkuisen huudatukseen ja luovutimme!


Olemme jatkaneet öitä lapsentahtisesti. Pikkumies heräilee yöllä rinnalle kolmisen kertaa, ottaa pikku maito hömpsyt ja tämän jälkeen kannamme hänet sänkyyn, jossa hän jatkaa rauhallisesti uniaan. Edistystä meillä on tapahtunut sen verran, että nyytti jatkaa uniaan omassa sängyssä. Loppukesästä emme meinanneet saada bebeä nukkumaan enää omassa sängyssään vaan hän olisi mieluiten nukkunut vain meidän vanhempien vieressä. Ollaan nyt muutamana iltana saaneet pikkuisen nukahtamaan omaan sänkyyn iltapuuron jälkeen ilman rintaa, mikä on mielestäni jo huimaa editystä.

Lapsissa on kyllä suuria eroja, sillä esikoinen meillä nukkui 3 kuukauden ikäisestä eteenpäin noin 12 tunnin yöunia. Päiväunetkin olivat lähes 2 - 3 tunnin mittaisia, kun tämä jälkimmäinen vetelee pieniä, noin puolen tunnin torkkuja pitkin päivää. Nämä päiväunet minun pitää usein pötkötellä pikkuisen vierellä tai muuten hän hermostuu totaalisesti. Päivä-/yöunia on hankaloittanut myös tutin uupuminen, koska rakkauspakkauksemme ei ole koskaan huolinut tuttia, vain rinta kelpaa "tutinkorvikkeena". Siitäpä mun blogiharrastuksenikin alkoi, minimiehen vieressä pötkötellen...heh!


Olen lukenut kaiken maailman opuksia vauvan huoneen ideaali sisutuksesta, lämpötilasta ja hämäryydestä (you name it), mutta meidän kohdalla nuokaan vinkit eivät vain ole tepsineet bebemme yöunia parantamaan. Olen kuullut myös kerrottavan, että mikäli jo raskuasaikana äiti nukkuu levottomasti, saattaa tämä vaikuttaa vauvan tuleviin yöuniin. Hmmm...tällä saattaa olla vaikutusta, kun mietin omia raskauksiani. Esikoisesta nukuin erittäin hyvin pitkiä yö - ja  päiväunia (esikoisella on yhä superhyvät unenlahjat), mutta jälkimmäisen kohdalla kärsin koko odotusajan univaikeuksista ja yöt tuli usein valvottua. Päiväunia en ole osannut nukkua enää vuosiin. Silti tämä kaikki on vaan hetkellistä ja tuo tuossa vieressä päiväuniaan tuhiseva nyyttimme on rakkainta, mitä elämässä voi saada!

Miten Teillä vauvat ovat nukkuneet yönsä ja ootteko tarvinneet unikouluja öitä parantamaan?


27 elokuuta 2014

Miniloma takana ja samalla äitiysloma lähenee loppuaan!

Viikon mittainen miniloma takana ja paluu äitiyslomailun arkeen on koittanut. Olemme kuluttaneet miehen lomat jo lähes loppuun, mutta viikko on vielä jäljellä syksyn Mallorcan matkaa varten. Jotain mukavaa vielä siis, mitä odottaa...Jäin eilen miettimään haikein mielin, kuinka nopeasti nämä äitiysloman seitsemän kuukautta ovat menneet. Olen nauttinut äitiyslomasta joka solullani ja lähes kauhun sekaisin tunnelmin mietin jo nyt pikku nyyttimme hoidon alkua noin viiden kuukauden kuluttua. Alkuun hoitopäivät tulevat onneksi olemaan lyhyitä max. kuuden tunnin päiviä, mutta fiilis tämän lähenemisestä hieman pelottaa.

Nyt koitan vain nauttia näistä jäljellä olevista kuukausista. Äitiyslomaa on jäljellä enää muutaman kuukauden verran, jonka jälkeen siirryn hetkeksi hoitovapaalle. Takana olevat kuukaudet ovat olleet meille tapahtumarikkaita, täynnä onnen hymyjä ja kyyneleitä sekä huimaa kehitystä. Päiviin on mahtunut kyllä välillä ei niin hyviä päiviäkin lyhyine yöunineen (nyytti herättelee yhä usamman kerran yössä), mutta pääpiirteissään olen nauttinut joka hetkestä. Välillä tuntuu kovin haikealta, miten tuosta sylivauvasta on kehittynyt hurjaa vauhtia eteenpäin ryömivä taapero. Kaikki johdot, sähkörasiat sekä laatikoiden sisällöt kiinnostavat ja vauhti on päätä huimaavaa. Uusia makuelämyksiä löydetään viikoittain, tuotetaan omaa puheen pälpätystä minuuteittain (tullut isäänsä ;)) ja rakastetaan haleja sekä suukkoja.


Matka Tukholmaan näiden kahden, toisen vähän isomman ja toisen vielä niin pienen rakkaan kanssa, sujui yllättävän hyvin. Laivalla oli paljon ohjelmaa isommalle lapselle ja hyttiimme (commodore class) oli mahdollisuus vuokrata myös leffoja, vuokrata yksityissauna sekä nauttia lounge osaston herkuista, joten illat laivassa menivät rennoissa tunnelmissa. Yöt menivät taas vähän huonommin, sillä laiva keinui molemmilla reiteillä todella paljon ja tämä vaikutti omalta osaltaan pikku nyyttimme yöuniin... heräilimme noin tunnin välein molempina öinä. Muutoin todella mukava loma takana! Postailen vielä viikon mittaan matkastamme lisää.


Mukavaa syksyisen viikon jatkoa kaikille!

11 heinäkuuta 2014

Parisuhteen merkitys

Tänään on neljän viikon rutistuksen jälkeen viimeiset treenit ennen viikon taukoa ja lomaa. Treenaan neljän viikon sykleissä intensiivisesti ja joka viides viikko huilataan. Viidennellä viikolla voi toki harrastaa kevyttä aerobista liikuntaa sekä venytellä, joogata ym. Kiinteytymistä olen huomannut jo nyt tämän kuukauden treenaamisen jälkeen. Ruokailun kanssa taas hölläillään joka kolmas viikko tankkauspäivän merkeissä. Alla muutamia kuvia ennen personal trainer- ohjauksen alkua ja tilannetta tältä aamulta.
Viikon treenipaussi tulee hyvään saumaan, sillä olemme juuri parhaillaan suuntaamassa Poriin lähelle isovanhempia ja Pori Jazzeja. Viikonloppuna juhlimme ystäväpariskunnan häitä, johon myös tankkauspäivä juuri osuu (jee kakkua ja herkkuja tiedossa!). Tämä viikko on mennyt juhlamekkoa, koruja ja kenkiä etsien. Miehelläni alkoi tänään muutaman viikon kesäloma ja hermot ovat kuluneen viikon aikana olleet hänellä tästä syystä koetuksella. Kaikki työt kun on saatava kuntoon ennen lomia. Mulla on ollut taas stressiä juhla-asun tiimoilta, kun on pitänyt lasten kanssa säheltää kaupungilla, hoitaa kotia, löytää aikaa treenaamiselle sekä aikatauluttaa ruokailuja (eväät kulkeneet kassissa mukana). Tähän komboon, kun lisätään vielä katkeilevat yöunet niin voitte kuvitella, mitä tämä tarkoittaa parisuhteen puolesta...riitoja ja sanaharkkaa. Porin loma tulee nyt todella hyvään saumaan. Kaksi viikkoa lähellä mummojen hoito-apua ja mekin saamme olla hetken kahden, käydä syömässä, huilata ja ottaa aikaa parisuhteelle. Parisuhteen merkitys koko perheen hyvinvoinnin kannalta on kaikkein tärkein tukipilari ja parisuhteeseen on satsattava myös vauvavuoden aikana. Lähes puoli vuotta ollaan sinnitelty ilman suurempia apuja isovanhemmilta ja sen kyllä huomaa. Sitä kahdenkeskeistä aikaa kaipaa kummasti. Suhteemme on hyvä ja tuemme toisiamme väsymyksen keskellä vaikka välillä vähän huudetaankin ;) Nyt vaan kaipaamme toisiamme ilman pikkuisia.
Pojan 5 kk- neuvolakäynnillä terveydenhoitaja antoi meille muutamia kotiapujen yhteystietoja, josta voisimme kysellä hoitoapua esim. niin, että joku kävisi kerran viikossa tunnin parin vaunulenkillä pojan kanssa. Myös neuvola tukee parisuhteen merkitystä ja kannustaa hakemaan parisuhteelle aikaa. Muutaman tunnin leffailta edes kerran kuussa tekisi meille todella hyvää. En vain kovin helposti uskalla hakea tuntemattomilta tahoilta apua. Haluan, että pikkuiseni on hyvässä hoidossa tuntemani ihmisen kanssa, johon luotan, kuten mummut. Turha sitten harmitella parisuhteen ajan puutetta...heh. Nyt kuitenkin nautitaan kahden viikon lomasta, kun hoito-apukin lähellä! Pikkuinen täyttää ensi viikolla jo puoli vuotta. Hurjaa, miten aika lentää.

Ihanaa alkavaa viikonloppua Teille!




07 kesäkuuta 2014

Yhtäjaksoisen unen kaipuu

Pyörittelin hetken aamulla mielessäni postaanko Teille eilisistä lisäravinne ja vitamiini täydennyksistäni, pizzaperjantain resepteistä vaiko ruokakorimme sisällöstä. Postaus kääntyi aivan toisenlaiseen, tällä hetkellä itselle todella tärkeään aihe-alueeseen, UNEEN. En muista, koska viimeksi olisin nukkunut yli kolme tuntia pidemmän jakson. Kaipaan niin paljon yhtäjaksoista, edes kuuden tunnin pituista, unta. Uni on paras lääke aivan kaikkeen. Katkeilevasta unesta huolimatta olen ollut suhteellisen pirteä suurimman osan ajasta. Uskon myös imetyshormoneilla olevan vaikutusta tämän jaksamisen kanssa. Muutamat perheelliset ihmiset ovat todenneet mun olevan jopa ärsyttävän pirteä ja energinen vauva-arjen keskellä...heh! (Liikunta & superfoodit sanon minä! Siinä salaisuus ;))


Olen huomannut katkonaisilla yöunilla kuitenkin olevan joskus niitä haittapuoliakin kuten palautuminen liikkunnasta, muistin toiminta (mm. sanat unohtuu), vaikeuksia ajatella selkeästi sekä ärtyneisyys. Katkonaisuudesta huolimatta saan unta noin kuudesta kahdeksaan tuntia yössä. Heräämme usein pojan kanssa aamulla noin 10.00 - 11.00 välillä ja nukkumaan menen 00.00 - 01.00. Poikamme nukahtaa yöunille siinä 22.00-23.00 (heräillen yöllä 2-3h välein) ja tämän jälkeen tarvitsen itselleni muutaman tunnin aikaa muun muassa kirjoja ja blogeja lukien. Odotan enemmän kuin mitään, että saisin vielä jossakin vaiheessa elämässäni nukkua kahdeksan tuntia putkeen. Ehkä tilanne helpottaa, kun poika aloittaa kiinteät ruuat ja tissittely jää vähemmälle.

Tällä viikolla unen merkitys on erityisesti korostunut rankkojen treenien jälkeen. Viikkoon on mahtunut jo viisi erilaista treeniä ja kaksi salitreeniä olisi vielä tälle illalle sekä huomiselle jäljellä. Torstaina kirjaimellisesti kaaduin sänkyyn, kun pääsin salilta kotiin. Salitreenin jälkeen menin vielä puolen tunnin mittaiselle Grit Cardio tunnille ja voin sanoa, että tämä oli kovin tekemäni treeni hetkeen. Grit Cardio kehittää kestävyyttä ja kuluttaa myös paljon energiaa. Tämän treenin jälkeen tajusin, että näillä nukkumisilla ja unimäärillä fyysinen palautumiseni ei ole tällä hetkellä parasta mahdollista. Extreme urheilusuoritukset saa siis suosiolla odottaa aikaan, jolloin saan myös unta enemmän. Jotta elimistö pääsee palautumaan on ihmisen nukuttava säännöllisesti ja hyvin! Eilinen menikin palautuessa levon merkeissä ja chillaillimme perheen & ihanien ystävien kesken.

Nauttikaahan hyvistä yöunista!

01 kesäkuuta 2014

Jumppaa vauvan kanssa

Löysin vihdoin hiuksilleni taianomaiset tuotteet. Postasin eilen hiusteni kurjasta tilanteesta, johon olin hankkinut muutamia täsmätuotteita. Jo yhden hoidon jälkeen hiukseni ovat olleet pehmeät, sileät ja silkkiset. Toki hiuksia lähtee vielä paljon, mutta karheus on Redkenin tehonaamion ansiosta tipotiessään. Nyt on kutrit jälleen elinvoimaa täynnä...JEI! Hassua, miten jo yksi hoitokerta antoi niin paljon parannusta entiseen. :)


Kutreista sitten takaisin tuttuihin treeneihin. Kuluneeseen viikkoon on mahtunut nyt neljä kuntosalitreeniä ja tänään on vuorossa viikon viimeiset eli selkätreenit. Ihanaa, kun treenit alkavat kulkemaan viikko toisensa jälkeen paremmin. Omaa aikaa ei tällä hetkellä kauheasti ole ja imetys pitää pikkuisessa tiiviisti kiinni, joten tunnin treenit ovat nousseet itselle myös jonkinlaisiksi meditatiivisiksi hetkiksi. Eiliseen iltaan mahtui vielä virkistävä lenkki perheen kanssa ja yhteiset vatsalihastreenit. Yhteinen jumppatuokio vauvan kanssa on aina naurua, kuolaa ja päristelyä täynnä. Pikkuisemme kikatti niin kovin yhteisen jumpan aikana, että vatsalihastreenistä tuli kokoperheen nauruterapiaa. Tuo vauvan nauru on aina niin tarttuvaa ja saa kaikki hetkessä hyvälle tuulelle. Ihan parasta!

Alla kuvia muutamasta hyvästä perusliikkeestä vatsajumppaan vauvan kanssa.

1. Istumaan nousu: Mene selinmakuulle lattialle ja pidä lasta kainaloiden alta lentokoneasennossa. Nouse selkä pyöreänä lattiasta ylös niin, että jännitys pysyy vatsalihaksissa. Laskeudu takaisin selinmakuulle alaspäin jarruttaen.


2. Jalkojen nosto: Asetu selinmakuulle, voit pitää lasta joko lentokoneasennossa tai ota vauva mahalleen rinnan päälle (meillä pikkumies kikatti kovin tässä asennossa). Nosta jalkoja ja peppua ylös lattiasta pienellä liikkeellä ja rutista samalla alavatsalihaksia. Muista tehdä nostot suoraan ylöspäin, ei siis keinuvaa liikettä.


3. Lankku: Laita vauva selälleen lattialle ja asetu laskkuasentoon (kyynärnojaan) hänen yläpuolelle. Nosta lantio maasta niin, että vartalo on varpaiden ja kyynärpäiden varassa. Muista pitää pään ja selän linja suorana sekä vedä napaa sisään.


Mukavaa sunnuntaita kaikille!

11 toukokuuta 2014

Viikonlopun pikatreeni

Väsymys on vain jatkunut ja olen tämän vuoksi pitänyt blogistakin muutaman päivän etäisyyttä. Meillä on pikkuisella tiheän imun kausi meneillään ja öisin nukutaan 45 minuutin - 2 tunnin pätkissä. Olen silti kiitollinen ihan jokaisesta hetkestä tämän perheen kanssa. Korvaamatonta!

Energiaa saan kummasti salitreeneistä väsymyksestä huolimatta. Tunti omaa aikaa auttaa tätä äitiä rentoutumaan ja tämä heijastuu myös koko perheen hyvinvointiin. Perjantaina tein koko kropan pikatreenin. Pikatreenissä käyn läpi kaikki isot lihasryhmät. Tämä sopii itselleni hyvin sellaiseen viikkoon, kun en ehdi käymään salilla muutamaa kertaa enempää. Sarjat tehdään 3-4 x 8 - 12 toistoilla mahdollisismman isoilla painoilla (treenin siis pitää tuntua kaikissa harjoitettavissa lihaksissa). Ohjelmassa käydään läpi reisi- ja pakaralihakset, rinta- ja selkälihakset, hartiat, haukset sekä käsivarret alla olevalla ohjelmalla:

Maastaveto suorin jaloin (10, 10, 8)
Askelkyykky (12, 12, 12)
Penkkipunnerrus (12, 12, 10)
Kulmasoutu (12, 12, 12)
Hauiskääntö (10, 8, 8)
Pystypunnerrus käsipainoilla (10, 10, 8)
Pystysoutu tangolla (10, 10, 8)
Selät penkissä (12, 12, 12)





  Lisäksi tein tämän ohjelman lisäksi muutaman leuanvedon, ojentajia taljassa sekä vatsoja. Kiitokset kuvista rakkaalle serkulleni! ;)



Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! Muistakaa huolehtia myös itsestänne rakkaittemme lisäksi.

26 huhtikuuta 2014

Mihin aika katoaa?

Aloin selailla kameran muistikortilta kuvia meidän pienen nyytin syntymästä. Tuosta yhdestä maailman rakkaimmasta hetkestä on kulunut vasta kolme kuukautta, mutta tuntuu kuin pikkuinen olisi aina ollut osa perhettämme. Tämä mennyt kolme kuukautta on mennyt hurjan nopeasti ja toivon, että muistaisin nauttia ihan jokaisesta hetkestä. Välillä öiset heräilyt kahden tunnin välein tuntuvat rankoilta, mutta tämä hetki on kuitenkin vain pieni osa elämästämme. Viime yönä, kun en yön pimeinä tunteina saanut nukuttua, nuuhkein vieressäni nukkuvaa pientä nyyttiä ja koitin nauttia vain siittä hetkestä. Niin kaunis tuo pieni olento vain on!


Aika tuntuu kiitävän hetkessä ohi. Muistatteko lapsuuden kesälomat, jolloin kaikki tuntui kestävän ikuisuuden. Nyt sitä vastoin yksi päivä on hujauksessa ohi. Kunpa muistaisimme nauttia niistä jokaisesta ja samalla myös läheisistämme. Kaikki päivät ovat niin kallisarvoisia vaikka välillä jotkin asiat pännii ja toisinaan elämä kolhii. Huomaan silloin tällöin turhautuvani, kun en ole saanut suurimmasta osasta päivää mitään aikaiseksi, nyytin vaatiessa jatkuvaa huomiota ja aikaa. Samoin huomaan usein pohtivani, mitä tein eilen tai mitä tulen tekemään tulevaisuudessa. Mihin mulla sitten on kiire? Miksi kodin  pitäisi olla koko ajan siisti? Tai miksei voisi vain olla ja elää tässä hetkessä? Usein tuntuu, että kaipaan päivään lisää tunteja ja virkeyttä. Mitä enemmän aikaa vastaan taistelen, sitä nopeampaa se kuluu ohi. Lapsuudessa aikaa riitti, mutta näin vanhemmiten päivä kuluu velvollisuuksien lomassa. Jos joskus, niin nyt, olisi aika oppia elämään hetkessä ja nauttia siitä eikä elää menneessä tai tulevassa. Monet pienet tärkeät asiat menevät ohi, kun ajatuksemme eivät ole tässä ja nyt. Tämä saa vain aikaiseksi turhautumista ja ahdistusta. Sen sijaan meidän pitäisi tuntea onnea pienen pienistä asioista. Vain nämä pienimmät hetket elämässä tekevät meidät onnelliseksi.



Nyt on hyvä hetki vetää keuhkot täyteen ilmaa ja  keskittyä hengitykseen, istua rauhassa ja antaa ajatusten lipua ohi. Vain tämä hetki merkitsee ja muu on mennyttä tai kuvitelmaa. Siksi kannustan teitä hengittämään syvään, nauttimaan suihkun vesipisaroista iholla, syömään hitaasti ja nauttimaan joka suupalasta, elämään siis hetkessä.

Tänä viikonloppuna ainakin minä aion höllätä ja nauttia perheestä käyden tyttären kanssa leffassa, tehden pitkiä vaunulenkkejä ilta-auringossa, istuen kotisaaren kahvilassa, nostaen jalat ylös, rentoutuen sekä pussaten ja puristaen ihan jokaista näistä mun perheen tärkeimmistä!




Nauttikaahan tekin tästä viikonlopusta!

08 huhtikuuta 2014

Ristiäisten tunnelmaa

Nyytimme sai vihdoin viime lauantaina kasteessa nimen. Hänen ensimmäiset juhlat menivät erittäin hyvin ja pienokaisemme nukkui sikeästi koko tilaisuuden ajan (vaikka pappi kauhoikin oikein urakalla vettä pään päälle :D). Pikkuisen suurta päivää oli juhlistamassa kanssamme sukulaiset ja läheiset ystävämme. Tilaisuus oli erittäin kaunis ja pidin erityisesti papin puheesta. Pappi kertoi poikamme kaikkien kolmen etunimen tarkoituksen ja painotti meidän läheisten tärkeää asemaa hänen elämässään. Kyyneleet nousivat silmiini, kun pikkusisko luki pikkuveljelleen esirukouksen: "Rakas taivaan Isä. Kiitos tästä pikkuveljestä. Kiitos siitä, että saamme kasvaa yhdessä. Auta meitä pysymään aina läheisinä toisillemme.". Myös kummitäti ja mummi lukivat kauniit esirukoukset pojallemme.


Olimme tilanneet juhlapäivään Juustokakkutehtaalta pojan nimellä varustellun kakun. Kakku oli todella kaunis ja maultaan oikein herkullinen. Suklaapohjien välissä oli vadelmaa sekä baileys-valkosuklaatäytettä. Oma äitini oli teettänyt Porin Martoilta aivan taivaallisen herkulliset kala- ja kinkkuvoileipäkakut. Näitä ollemme herkutelleet vielä alku viikon...Perhetuttavamme koristeli lisäksi servetit pikkuiselle, joista tuli todella kauniit.


Ristiäisiin löysin asun jo kuukausia sitten lähes sattumalta, kun Stockmannilta tarttui mukaani MK:n valkoinen pusero. Pusero on edestä hyvin yksinkertainen, mutta selässä on kultainen vetoketju kivana yksityiskohtana. Alaosana minulla oli Vilan baggy- tyyliset ohuet viskoosihousut.  Kokonaisuuteen sopi kivana lisänä Snö of Swedenin kaulakoru. Kengiksi valikoitui kiiltonahkaiset mustat avokkaat ja käsilaukuksi päätyi MK:n musta clutch, josta postasinkin aiemmin täällä. 





Nyt olemme vieneet kaikki ihanat lahjat pikkuiselle kaiverrettavaksi ja kummisedältä tullut Ralph Laurenin super suloinen nalle toivottaa hyviä öitä pikkuisen sängyn reunalla :) Kiitos vielä kaikki rakkaat kummit, sukulaiset ja ystävät! Teitte päivästämme täydellisen <3




01 huhtikuuta 2014

Päivien viemää

Onpas ollut kivat sunnuntai ja maanantai takana, kun mummi on ollut meillä apuna. Itsellä on jäänyt aikaa siivoamiseen, itsekseen syömiseen ja suihkussakin oon saanut käydä ihan rauhassa. Olen nauttinut todella tästä!

Eilen illalla käytiin tyttöjen kesken kaupungilla shoppailemassa miehen jäädessä beben kanssa kotiin. Tarkoituksena oli löytää esikoiselleni vaatetta ristiäisiin sekä mummille housut. Ensimmäinen ostokeitaamme oli kuitenkin Punnitse & Säästä (heh), josta saldona oli läjä raakavälipalapatukoita, pähkinöitä ja meidän pikku neidille jugurttipäällysteisiä herkkuja (taisi näistä muutama mennä mummin ja mun suuhuni).


Olen ihan hurahtanut näihin raakapatukoihin. Kulkevat helposti mukana ja välipala on aina saatavilla.Varsinkin nuo näkd- patukat on maultaan parhaimpia mun mieleeni. Suosikkini on ehdottomasti minttusuklaa. Oletteko te kokeilleet näitä protsupatukkojen sijasta?

Saatiin stokkalta ostosaaliiksi mummille housut ja käytiin Starbucksilla nauttimassa Frappuccinot. Ai että tyttären valitsema Strawberries & Creme oli niiiiin hyvää. Tänään suunnataan mummin ja vauvan kanssa Katri Niskasen liikkeeseen Iso Roballe sekä käydään kahvilla.



Myös meidän pikkumiehelle tuli tehtyä sunnuntaina kesä löytöjä Bobon ystävämyynneiltä. Nuo pienet simmarit oli mun mielestä niin ylisöpöt...Mitäs tykkäätte? ;)




Tänään ilta jatkuu kaupungin jälkeen vielä salitreenien merkeissä ja huomenna nokka kohti Poria!Jei!


24 maaliskuuta 2014

Ruokavalio

Maanatai...usein viikonpäivistä pahin, mutta nyt äitiyslomalla päivillä ei ole niin väliä. Rytmi on lähes joka päivä samalainen. Toisinaan ollaan nukuttu yö hyvin ja toisinaan huonosti, mutta kevät aurinko korjaa usein tilanteen.

Minulta on aiemmin toivottu ruokavalioon liittyvää postausta. Ajattelin hieman kertoa ruokailustani. Imetyksen vuoksi en pidä tarkkaa lukemaa grammoista, kuinka paljon syön. Syön sen verran isoja annoksia, että nälkä lähtee ja olo on hyvä (imetys kuluttaa hieman lisää treenien lisäksi, joten ruokaa on mätättävä säännöllisesti). Kiinnitän huomiota myös ruokailurytmiin. Syön 2,5 - 4 tunnin välein ja kannan aina mukanani välipaloja (esim. cocovin välipalapatukoita). Juon vettä vähintään kolme litraa päivässä ja viikolla koitan parhaani mukaan välttää herkkuja.

Lautasellani on usein paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Myös hyviin rasvoihin satsaan syömällä päivittäin avocadoa, pähkinöitä, avocadoöljyä sekä kylmäpuristettua luomu kookosöljyä. Olen aina syönyt samalla kaavalla, mutta vilja ja maitotuotteet ovat aiemmin kuuluneet ruokavaliooni. Tällöin väli- ja iltapalana on ollut maitorahkaa, marjoja ja pähkinöitä ja aamupala koostunut puurosta, marjoista, mehukeitosta sekä reilusta annoksesta raejuustoa. Tuolloin minulla meni noin 500g päivässä maitorahkaa ja 400 g raejuustoa. Viljoja en ole koskaan kauheasti syönyt. Poikkeuksena tietysti odotusaika, jolloin paahdettu ruisleipä oli herkkuani. Riisiä ja bataattia sisällytän usein päivälliseeni ja lounas on sitten kevyempi.

Aamuni aloitan usein smoothiella ja kahvilla. Tänään blendasin aamiaiseen puolikkaan banaanin ja avocadon, tuoretta inkivääriä, pari kourallista mustikoita, kolme - neljä kourallista tuoretta pinaattia, kookosvettä noin 2dl ja siihen lioitettuna kolme ruokalusikallista chia- siemeniä + 3/4 osaa teelusikallista leaderin green mixiä. Maca- jauheen otan myös aamulla sekoitettuna makeuttamattomaan mantelimaitoon. Kahviin laitan mantelimaitoa (ja joskus lirauksen vielä kahvikermaa eli se siittä täysmaidottomasta syömisestä :D).




Lounaaksi söin tänään reilun salaatin, jossa kurkun ja tomaatin lisäksi pähkinöitä, muutama pehmeä taateli, kaksi kanamunaa ja reilusti katkarapuja + viikunabalsamicoa. Lounaan koostan usein salaateista, keitoista tai kanan & vihannesten erilaisista variaatioista.




Välipalana oli kolme riisikakkua ja kuusi siivua kalkkunaleikettä. Päälle tomaattia, kurkkua, basilikaa ja basilikasuolaa...NAM!! + kuppi vihreää teetä. Välipalana minulla on usein myös luomu välipalapatukoita, smoothieta, riisikakkua maapähkinävoilla tai tattarinäkkileipää leikkeleellä ja vihanneksilla.




Päivällisen syön usein ennen treeniä tai sen jälkeen. Riippuen, miten pikkumies päästää äidin salille. Treenin jälkeen juon satunnaisesti palautusjuoman (mikäli päivällinen ei ole nopeasti saatavilla), jossa on 1/2 desiä riisiproteiiniä +  noin 2,5 dl kookosvettä.

Tänään päivällinen oli baliwokkia, bataattia ja erilaisia vihreitä vihanneksia (ohje suoraan Findux- baliwokkivihannespussista). Pussi wokkivihanneksia, 2dl kookosmaitoa, 2 rkl maapähkinävoita (luomu & sokeroimaton meillä käytössä. Herkkua myös riisikakkujen kanssa),1 rkl soijakastiketta, 1 rkl limetinmehua, 1/2 dl vettä ja 300g broilerinrintafileetä suikaleina.



Iltapalaksi syön usein kahden munan kasvismunakkaan tai sitten teen smoothien mantelimaitoon liotetuista chia-siemenistä, marjoista ja riisiproteiinista + ruokalusikallisesta kylmäpuristetusta luomu kookosöljystä.

Tänään onkin ollut touhukas päivä takana. Lenkkeiltiin nyytin kanssa 2 kk neuvolaan (painoa oli tullut poitsulle jo liki 5 kiloa..huh huh..2 kiloa lisää painoa kahdessa kuukaudessa). Käytiin postista hakemassa uusi ihanuus pojan huoneeseen ja 3+1 päivän verkkokauppaostokset. Postausta pojalle tulleesta paketista vielä tällä viikolla luvassa. Nyt illalla suuntaan vielä salille tekemään viikon ekat treenit (selkä, takaolkapäät, epäkkäät ja pohkeet).

Miten teillä maanantai on lähtenyt käyntiin?