Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

08 joulukuuta 2014

Kohti laadukkaampaa ruokailua!

Safkatutkan taannoisen lastenruokavalmennuksen jälkeen, päätimme skarpata koko perheen ruokailuiden suhteen. Olemme aina syöneet perus terveellisesti - enemmän kasviksia, vähemmän sokeria periaatteella. Ennen pikkumiehen syntymää (ja unettomia öitä) jaksoin panostaa myös luomulaatuisiin raaka-aineisiin. Suosin tuolloin kivikautista ruokavaliota, jolloin myös maito-ja viljatuotteet olivat poissa ruokavaliosta. Kahvin joukossa käytin tuolloin vuohen raakamaitoa. Paleo kokeiluni puhtailla raaka-aineilla päätyi vaikeuteen löytää kauppojen hyllyiltä kaikkia tarvitsemiani raaka-aineita.

Nyt innostuin antamaan uuden mahdollisuuden luonnonmukaiselle ruualle ja suosimaan aina mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa. Olen myös asennoitunut näkemään enemmän vaivaa ruuan "metsästykseen". Kaikki vinkit ruokapiireistä otetaan siis vastaan!

Miten onnistuimme kuluneella viikolla löytämään kaikki raaka-aineet? Teimme ruokaostoksia kuluneen viikon aikana Sellon Prismassa ja Helsingin Stockmann Herkussa. Molemmissa luomua oli melko hyvin tarjolla. Prismassa yllätyin hevi-osaston monipuolisesta tarjonnasta, josta koriimme tarttui luomuna mm. bataattia, tomaattia, porkkanaa, omenaa, banaania, perunaa, avokadoa ja parsakaalia. Maitohyllystä löysin luomuna luonnonjogurttia, raejuustoa ja voita. Prismaan olisin kaivannut enemmän lähiruokaa pientuottajilta, mutta ilokseni Stockmannin Herkussa näitä löytyi jonkin verran (mm. erilaisia jogurtteja). Liha/kala/kana valikoimat olivat molemmissa melko niukat ja löysimme vain luomunaudanjauhelihaa. Luomu munia, kookosmaitoa ja kuivatuotteita (hirssihiutaleet, kvinoa) oli molemmissa kaupoissa hyvin tarjolla. Aikaa raaka-aineiden etsimiseen meni huomattavasti aiempaa enemmän, mutta ensi kerralla tiedämme jo mistä hyllystä mitäkin etsiä. Harmikseni emme löytäneet kaupoista lainkaan naudanluita luuliemen tekoon. Tällä viikolla ajattelin tilata meidän ruoka-ostokset raakatori.fi kaupasta, jossa luomu-ja lähiruokaa on monipuolisesti saatavilla.


Menikö meillä rahaa normaalia enemmän ostoksiin? Mielestäni ei merkittävästi. Kyse on kuitenkin puhtaammasta ja usein vielä ravinnerikkaammasta ruuasta, joten en näe maksaneemme terveellisestä ruuasta kovin paljoa enempää. Teimme myös tietoisesti hyviä valintoja, joten rahaa säästyi mm. sokeriherkkujen osalta. Tyttären osalta uuteen ruokaan totuttelu on hankalinta, mutta eiköhän tässä vielä onnistuta. Stockmann Herkusta löytämäni jogurtti upposi hyvin luomumyslin kera. Myös pojalle tekemäni hirssipuuro luomuvoilla sai tyttären suusta oudot sanat "NAM!". Keitin tähän kylkeen vielä luomuomenista soseen, johon lisäsin 1 tl luomuvoita. Tästä tuli erinomainen lisä puurolle.

Näillä pienillä askelilla kohti terveellisempiä valintoja!

02 joulukuuta 2014

Lastenruokavalmennuksessa Safkatutkalla

Moikka! Oon täällä ihan intoa täynnä. Olin tänään nimittäin Safkatutkan järjestämällä lastenruokavalmennuksella. Omat mietteet puhtaasta ruuasta versus neuvolan suosituksista saivat vain vahvistusta. Jokaisella on varmasti omat mielipiteensä, mutta en ole kovin samoilla linjoilla neuvolan suositusten kanssa purkkiruuan suosimisesta sekä minkä ikäisenä kannattaa mikäkin kiinteä raaka-aine ottaa käyttöön. Ruokavalmennuksessa sain vastauksia juuri mua askarruttaneisiin kysymyksiin muun muassa ruuan laadun kanssa ja vinkkejä välttää ns. ravinneköyhiä ruokia. Sain myös vinkkejä näin väsymyksen ja kiireen keskelle, kuinka säilöä helposti itse tehdyt ruuat ja millaisilla raaka-aineilla saadaan lapselle nopea, helppo, mutta samalla ravinteikas välipala.

Oon itsekin sortunut kiireen keskellä antamaan valmisruokia (eikä luomu merkintä purkkiruokaa varmasti kovin paljon paremmaksi vaihtoehdoksi tee). Valmisteet ovat kuitenkin kaukana luonnollisista ravinteista ja entsyymeistä sekä ovat usein pitkälle prosessoituja. Onneksi nyt jatkossa tiedän, mitä tuotteita välttää (kiitos safkatutkan!). Sain kurssilta myös pienen reseptioppaan, josta löysin jo muutaman sopivan ravinnerikkaan ruuan meidän ruokalistalle kokeiltavaksi :) Itselle uutena hyvänä rasvan lähteenä avokadon rinnalle tuli luuliemi. Nyt vain liemet pöhisemään Safkatutkan ohjeilla.


Neuvolan ohjeet, minkä ikäiselle voi antaa mitäkin raaka-ainetta ovat jonkin verran jääneet "50 -luvulle" ja tuntuvat lähinnä olevan muunnoksia aikuisten ruokasuosituksista. Pienten lasten ruoansulatuskanava ei ole vielä kovin kehittynyt ja siksi tiettyjä raaka-aineita on vaikeampi sulattaa. Vauvoilla on myös hyvin rajallinen ruoansulatusentsyymien tuotanto. Tätä tietoa olisin kaivannut jo 4 kk sitten, kun meillä aloiteltiin kiinteitä. Olisin aloittanut raaka-aineiden maistelut hieman toisenlaisessa järjestyksessä :/  Meidän pikkumiehen kanssa ruokaremontti on vielä helppo toteuttaa, mutta toisin on 9- vuotiaan tyttären kohdalla. Kouluruokaan en voi kuitenkaan itse vaikuttaa. Teollinen ruoka myös huijaa meidän aisteja, jolloin kaikkeen makuun "turtuu" sekä osa "ei luomu" raaka-aineista sisältää myös paljon myrkkyjä ja haitallisia aineita. Meidän perheen ruokailussa suurimpana huolen aiheena on koko perheen vieroitus sokerista (vehnän kanssa ollaan onnistuttu jo melko hyvin). Päätin ottaa raakasuklaan valmistuksen taas tämän talven todo- listalle ja tämän avulla ainakin hieman vähentää sokerin kulutusta. Lisään meillä myös painotusta hyvälaatuisiin rasvoihin ja luomulaatuiseen voihin.

Ostin valmennuksen päätteeksi kotiin Four Sigma Foodsin kahta erilaista kaakaota, joiden maku on mun mielestäni ihan huippu hyvää (piristävää ja rentouttavaa)! Xoco Bluen sisältää mm. reishiä, joka rauhoittaa ja rentouttaa kehoa sekä astragalus- yrttiä. Xoco Red sisältää taas kehoa vahvistavaa pakurikääpää, ginsengiä, guaranaa ja cayennepippuria.



Nyt FSF:n Xoco Bluen voimalla kohti yöunia!



11 marraskuuta 2014

Katkonaisten yöunien aikaansaama laiskuus

Miten väsymys voikaan viedä mehut kaikesta! Meillä on nukuttu taas huonommin viimeisen viikon aikana pikku miehen nuhasta ja kuumeesta johtuen. Huomaan katkonaisten yöunien vaikuttavan heti mun kaikkeen tekemiseen. Salitreenit jäi viime viikolla vain vaivaiseen kolmeen, mutta käytiin kyllä kahtena peräkkäisenä päivänä lisäksi koko perheen voimalla lenkillä. Raitis ilma, kun piristyttää edes hieman väsymyksenkin keskellä. Myös blogi ja kodin siivous jäivät ikävä kyllä vähemmälle.

Väsymys vaikuttaa samalla myös mun ruokavalioon. Tulee herkuteltua paljon enemmän ja säännöllisen ateriarytmin pitäminen on välillä haastavaa. Useammat ystävät pitävätkin mua lähes terveellisyyden perikuvana vaikka karkkipussit kuuluvat lähes joka viikonloppu meidän arkeen. Vielä viime keväänä sain korvattua kaiken tuon sokerimäärän raakasuklaalla sekä smoothieilla, mutta vähäiset yöunet ovat tehneet taas tilaa sokeriaddiktiolleni. En usko, että muutenkaan mulla olisi selkärankaa syödä montaa kuukautta täysin puhtaasti. Pitäähän elämästä nyt nauttia! Kun saan syyn herkutella niin sitähän herkutellaan. Isäenpäivä tästä hyvänä esimerkkinä. Meillä oli aamiaspöydässä amerikkalaisia pannukakkuja, leikkeitä, juustoja, vihanneksia, leipää, munia, katkarapumätiherkkua, omenacalvados-, päärynäsuklaa- sekä valdelmasuklaavaahtoa, mesivadelmahilloa sekä valkosuklaa-vadelmakakkua kuohuviinin kera...nam! Mestarikokista olen kaukana ja annosten ulosanti on usein karmaisevaa, mutta jotakin yritin kaikesta huolimatta saada aikaiseksi. Maku on tärkeintä ja mikä parasta, raadille upposi!





Isänpäivän jälkeen oli kuitenkin ihana palata taas arkeen ja syödä enemmän terveellisesti. Joka puolella ohjeistetaan syömään terveellisesti sekä liikkumaan säännöllisesti ja olenkin osittain tämän "buumin" kanssa samoilla linjoilla. Kun liikkuminen ja terveellinen ruokavalio motivoi itseä ja siittä saa hyvää oloa, niin se kannattaa. Jos kuitenkin silloin tällöin tekee mieli pullaa ja nameja, niin niitä voi (ja kannattaa) nauttia kohtuudella. Miksi kieltää itseltään kaiken ja murehtia montako kiloa puntari taas väräti tämän viikonlopun myötä. Maanantaina voi aina tehdä ryhtiliikkeen! Tärkeintä on nauttia tekemästään, olla tyytyväinen itseensä, hymyillä ja olla onnellinen! Mäkin koitan täällä tämän viikon taas tsemppailla katkonaisista yöunista huolimatta.

Iloa kaikille viikkoon!


11 syyskuuta 2014

Postaushaaste: Päivän ruokailut

Sain taannoin Hippu- blogia pitävältä Maarialta ruokahaasteen kuvata joko yhden päivän ruokaluni, viikon ateriat tai sitten sieltä täältä sovelletusti. Muistin eilen vihdoin tarttua haasteeseen ja kuvata lähes kaikki päivän ateriat ennenkuin olin iskenyt haarukkaani jo ruokaan kiinni.

Aamupala on päiväni kohokohta sekä tärkeimmäksi kokemani ateria. Nälkäisenä on tylsä aloittaa päivää tai muuten en vain niinsanotusti käynnisty. Lähes joka aamu syön kaurapuuron, johon lisään marjoja, raejuustoa, kuitulisää sekä soijalesitiiniraetta. Kesällä on ollut ihana lisäillä tuoreita marjoja erilaisina variaatioina...vadelmia, mansikoita, pensasmustikoita jne. Toinen vaihtoehto aamupalalle on gluteiiniton sämpylä, kalkkunaleikettä, kananmuna sekä luonnonjugurttia marjoilla ja kuitulisällä. Ilman kahvia en myöskään käynnisty. Pikkumiehen synnyttyä olin muutaman kuukauden  ilman kahvia hänen vatsavaivojen vuoksi, mutta nyt kahvi on palannut elämääni. Aamukahvi on ehdottomasti aamupalan ohessa päivän tärkein!


Ateriarytmin pyrin pitämään 2,5 - 4 tunnin välillä. Lounaaksi syön reilusti vihreitä kasviksia, kukkakaalia/parsaa/juureksia sekä lihaa/kalaa/kanaa. Treenipäivinä syön lounaalla edellä mainittujen lisäksi myös perunaa tai bataattia. Lounaalla nautin myös 10 ml oliivi-/MCT-/tai Udo`s öljyä.


Välipalaksi syön usein Skyrin (vaniljassa parhaimmat arvot) sekä tuoreita marjoja (tai kotimaisia pakaste marjoja) ja pienen kourallisen pähkinöitä. Välipalana saatan syödä myös välillä raejuustoa tai maitorahkaa marjojen tai yhden hedelmän kera. Pähkinät kulkevat aina lisukkeena turvaamassa hyvien rasvojen saantia.


Päivällisenä syön lähes saman kombon kuin lounaalla öljyä ja perunaa/bataattia (nämä korvaan riisillä) lukuunottamatta. Eilinen päiviällinen koostui riisistä, kanasta, kukkakaalista sekä tuorevihanneksista.


Yllä olevasta päivälliskuvasta ehdin jo syödä osan vihanneksista, kunnes muistin räpsäyttää kuvan. Iltapalaksi syön usein maitorahkaa marjoilla sekä lorauksella kookosöljyä. Satunnaisesti vaihtelun vuoksi teen neljän valkuaisen uunivanukkaan, johon lisään marjoja ja kookosöljyä.


Teemme (lue: mieheni tekee) usein riisit, perunat ja lihat rasioihin viikoksi eteenpäin valmiiksi. Lapsille teen sitten omat ruuat ja välipalat lähes päivittäin. Aterioiden ja oikean ateriarytmin lisäksi huolehdin lisäravinteista ja vitamiineista aamuisin sekä iltaisin. Juon lisäksi päivittäin vähintään 3 litraa vettä (aterioiden välissä, ei niiden aikana) ja huolehdin riittävästä suolan saannista (ruuat ovat pääosin suolattomia).

Paiheitakin toki ruokailuuni mahtuu (yksi niistä on pepsi max ja irtsarit). Ei pidä siis luulla, että jaksan päivästä toiseen punnita ruokaani ilman hairahduksia :D. Oon kyllä niin perso makealle ja varsinainen sokerihiiri, joten koitan välttää kaikenlaisten herkkujen turhaa hamstraamista kotiin. Meillä juhlitaan viikonloppuna tyttären 9- vuotissyntymäpäiviä kaveriporukalla, joten saa nähdä miten maltan olla tällä kertaa herkuttelematta ;) Veikkaan, ettei onnistu!


03 syyskuuta 2014

Syyspäivän lämmin herkku

Tyttärelläni alkoi nyt syksyllä kolmas luokka ja erilaiset välipalat koulun jälkeen tuottavat välillä päänvaivaa. Olisi kiva keksiä erilaisia vaihtoehtoja ainaisen ruisleivän, jugurtin sekä hedelmien tilalle. Välipalojen olisi hyvä olla mahdollisimman monipuolisia ja samalla terveellisiä vaihtoehtoja. Nyt kolmen viikon aikana olen tehnyt muun muassa (vähän terveellisemmillä resepteillä) vispipuuroa, syyspäivän pannaria sekä omena- kaurapaistosta vaniljakastikkeella.

Kaurapaistoksen teimme yhdessä tyttären kanssa mummolasta poimituista omenista. Pieni paistoksemme koostui ao. aineksista:

2 dl Provenan isokaurahiutaleita
1/2 dl kookosjauhoja
noin 0,5 dl neitsytkookosöljyä
kanelia
hunajaa makeutukseen
2 omenaa


Laitetaan uuni lämpenemään 200- asteeseen ja viipaloidaan omenat kookosöljyllä voideltuun vuokaan. Ripotellaan omenaviipaleiden päälle kanelia. Sekoitetaan keskenään kaurahiutaleet, kookosjauhot, hunaja sekä kookosöljy ja kaadetaan seos omenalohkojen päälle. Ripotellaan vielä pinnalle kanelia sekä kookoshiutaleita ja paistetaan uunin keskitasolla noin 15 - 20 minuuttia.


Paistoksen ollessa uunissa, valmistimme vaniljakastikkeen. Tähän tarvitaan:

3 dl laktoositonta maitoa (tai vain perusmaitoa)
1 kananmuna
2 tl steviaa (tai intiaanisokeria)
2 tl perunajauhoja
2 tl vaniljauutetta (tai vaniljasokeria)

Kaikki ainekset vaniljauutetta lukuun ottamatta sekoitetaan kattilassa. Seosta lämmitetään miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen (pohjaa myöden) niin, ettei kastike ala kiehumaan. Kun seos on sakeutunut maustetaan se vaniljauutteella. Vaniljakastike tarjoillaan jäähtyneenä. Emme malttaneet odottaa kastikkeen jäähtymistä, joten jäähdytimme sen nopeasti asettamalla kattilan kylmällä vedellä täytettyyn tiskialtaaseen.


Tarjoillaan lämpöisen omena-kaurapaistoksen kera rakkaassa seurassa! ♥

18 elokuuta 2014

Japanilaisen keittiön löytöjä

Tein uuden makoisan löydön riisin maustamiseen (kiitos siskoni). Käytämme todella usein ruuan kanssa sekä basmatiriisiä että jasmiiniriisiä. Siskon kyläillessä meillä perheensä kanssa, teimme piipahduksen Tokyokanin ruoka- ja keittiötarvikeliikkeeseen Annankadulla. Siskoni hamstrasi mitä ihmeellisempiä paketteja itselleen kotiin ja kehui kaikkien olevan hyviä muun muassa yakisoba- nuudeleita. Itselleni lähti kokeiluun erilaiset furikake -riisimausteet. Nämä ovat olleet herkullisia löytöjä, mikäli vain tykkää japanilaisen, kiinalaisen tai aasialaisen keittiön mauista. Tokyokanin liikkeestä taitaa tulla uusi suosikkikauppani ja taidankin ensi viikonloppuna, siskon tullessa meille taas kyläilemään, hakea hänen opastuksellaan uusia herkkuja. Riisimausteita on saatavilla useita kymmeniä erilaisia maukuja ja ne sisältävät merilevää, seesaminsiemeniä, munia, piparjuurta ynnä muuta seoksesta riippuen.


Opein samaisen viikonlopun aikana siskoltani tavan riisin keittämiseen. Nyt hankintalistalla olisi siis riisinkeitin. Oikea oppisessa riisin keittämisessä riisiä pitäisi huuhdella useasti ja antaa vielä liota huuhtelun jälkeen puhtaassa vedessä tunnin verran. Riisiä siis huuhdellaan kunnes vesi ei enää värjäydy vaaleaksi ja on kirkasta. Tämän jälkeen riisit laitetaan lepäämään veteen noin 30 - 60 minuutiksi. Vettä riisien päällä saa olla vain hieman. Hyvä mitta on laittaa kämmen riisien päälle ja kaataa vettä sen verran, että kämmen peittyy. Tämän jälkeen riisi höyrytetään riisinkeittimessä (noin 40 minuuttia). Kun riisi on valmista niin se kuohkeutetaan kastetulla lastalla ja annetaan levätä hetki kannen alla ennen tarjoamista.

Bon appetit!
 
Tänään suuntaamme kohti Tukholmaa pienelle mini lomalle ja blogi on tästä syystä muutaman päivän hiljaisuudessa. Palaan Teille uusin matkakuvin, kun pääsen jälleen koneelle. Ihanaa uuden viikon alkua kaikille!

15 elokuuta 2014

Suurimpia herkkujani - luomu kahvi

Tällä hetkellä yksi suurimmista herkuttelun kohteistani on kahvi. Luitte oikein... siis kahvi ja luomu sellainen. Mitä enemmän olen alkanut maistelemaan erilaisia luomu kahveja, huomaan niissä suuriakin makueroja. Toiset ovat todellisia makuelämyksiä!

Itse tykkään tällä hetkellä vaaleapaahtoisista ja vähähappoisimmista kahveista (kuten aiemmin kirjoittamastani Watsa- kahvista). Mielestäni tällainen vähähappoinen kahvi on maultaan hieman pehmeämpää, mutta toiset mieltävät tällaisen helposti taas "laihaksi" kahviksi. Porista toin kotiin tuliaisiksi Porin (ja koko Suomen) parasta tuorepaahdettua kahvia, jota saa kahvila Cafe Solosta. Cafe Solon omassa paahtimossa paahdetaan ja jauhetaan kahvi haluamastaan lajikkeesta. Myös kahvilassa voi nauttia kattavasta valikoimasta oman paahtimon tuoretta, vastapaahdettua kahvia. Kahvilapaahtimosta ja kahvin paahtamisesta voit lukea lisää täältä Cafe Solon sivuilta.

Löysin itselleni tuolta jo suosikin, mutta ensi kerralla taidan ostaa tämän suosikkini lisäksi muutaman muunkin kahvilajikkeen kahvia. Herkkukahvi loppui liian nopeasti kesken...nyyh! Tykästyin Nicaraqualaiseen luomutilakahviin, joka on Las Mandarinasin tilalta. Tämäkin kahvi on kevyen hapokas, jossa yhdistyy suklaa, yrtit ja sitrus. Aromissa on myös kukkia, kaakaota ja karamellia.

Kaikki meillä Porista vierailevat, tässä olisi nyt hyvä vinkki tuliaistuomisiksi ;)


28 heinäkuuta 2014

Täydellinen aamiainen lomalla

Tämän hetkisessä PT:n tekemässä ruokavaliossa on aamiaiselle kaksi vaihtoehtoa, joko puuroa lisukkeineen (marjat, valkuainen, kuitulisä, soijalesitiini) tai sitten sämpylä aamiainen kalkkunaleikkeellä ja kananmunalla sekä lisäksi halutessaan luonnonjugurttia kuitulisällä ja marjoilla. Usein syön aamuisin tuon ensimmäisen vaihtoehdon eli puuron tuoreiden marjojen kera. Oon aivan rakastunut Provenan gluteiinittomiin isoihin kaurahiutaleisiin.

Nyt lomalla ollessa tein viikonloppuna kuitenkin poikkeuksen ja hyvän sellaisen. Avopuolisoni oli käynyt hakemassa aamulla, meidän muiden vielä nukkuessa, torilta tuoreita pensasmustikoita sekä kauppahallista juuri leivottuja Ulla Pakarin ihmesämpylöitä. Näitä sämpylöitä ei tosiaan saa vielä mistään muualta kuin Porin Kauppahallista. Alla kuvassa ainesosaluettelo (pahoittelen kännykkäkuvan laatua) ihmesämpylän sisällöstä. Nämä sämpylät oli taivaallisia ja vielä lisä-aineettomia, maidottomia ja vähähiilarisia!


Pehmeät sämpylät kalkkunaleikkeen ja kananmunan kera maistuivat paremmin kuin hyvin. Oon sellainen ihminen, joka ei kyllä käynnisty ilman kunnon aamupalaa. Sämpylöiden lisäksi söin pensasmustikoita Berryfectin kuitulisän kanssa. Pakko hihkaista teitäkin tuosta Berryfectin kuitulisästä. Löysin sattumalta kyseisen tuotteen Life- myymälästä viime viikolla. Oon pitkään hakenut kuitulisää, joka ei sisällä psylliumia tai pellavansiemenrouhetta ja vihdoin sellaisen löysin. Berryfectin mustikka, puolukka ja mustaherukka- tuotteet ovat valmistettu 100% suomalaisista marjoista ja ne sisältää runsaasti flavondeja, omega 3- ja 6 rasvahappoja sekä ravintokuitua. Tuotteet on valmistettu niin, että marjojen kuivaus on tehty alle 40-asteessa jolloin kaikki ravintoaineet on saatu säilytettyä mahdollisimman hyvin. Näitä jauheita voi käyttää vaikka jugurtin, puuron tai smoothien lisänä ja miksei jopa leivonnassakin.



Täydellinen loma aamiainen! :)

22 heinäkuuta 2014

MCT öljy ja hyvät rasvat ruokavaliossa

Ravinto-ohjelmassani avainasemassa ovat ravintoaineiden oikeat suhteet hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen osalta. Otan päivittäin lounaan yhteydessä 10 grammaa öljyä. Kävin punnitse&säästä- liikkeestä hakemassa paljon puhutun MCT- öljyn. MCT- öljyn sanotaan lisäävän rasvanpolttoa ja energiankulutusta ja lisäävän samalla energiaa. Öljyä käytetään myös Bulletproof kahvin osana. Tämän kahvin pitäisi antaa energiaa aina iltapäivään saakka, mutta vielä en ole tätä päässyt testaamaan. Kahvi (hyvälaatuinen luomu kahvi) blendataan luomu voin ja MCT-öljyn kanssa blenderissä vaahtomaiseksi suspensioksi.

MCT- öljy on kookosöljystä valmistettua, keskipitkiä rasvahappoja sisältävää, öljyä. MCT- öljy ei maistu juuri millekään, joten tätä on helppo lurauttaa vaikka ruuan joukkoon. Paistamiseen öljyä ei kuitenkaan suositella. Öljy sisältää tärkeistä rasvahapoista kapryyli- ja kapriinihappoja, jotka eivät varastoidu elimistöön vaan maksa käyttää nämä suoraan energiaksi ja keho polttaa rasvaa tehokkaammin. MCT- öljy muun muassa tukee rasvanpolttoa nopeuttaen aineenvaihduntaa, vähentää makean himoa, parantaa kestävyyttä sekä helpottaa väsymystä.

Muita hyvien rasvojen lähteitä ruokavaliossani ovat tällä hetkellä MCT- öljyn lisäksi aamupalassa soijalesitiinirae, välipalassa pähkinät ja iltapalassa kookosöljy. Näissä määrät on hyvä pitää kohtuullisena, sillä nämä ravintoaineet sisältävät paljon energiaa. Ihmettelin äidillä vieraillessani, mihin hänen ostamansa MCT- öljy oli niin nopeasti huvennut. Hän oli sitä tietysti nautiskellut vähän enemmän, koska kyseinen öljy kuulemma laihduttaa...hmmmm??!! Tuskinpa kuitenkaan laihduttaa liian suurilla annoksilla. MCT- öljy sisältää energiaa noin 900 kcal/100g. Ohjeistin äitiäni uudelleen öljyn käytön kanssa, joten nyt saattaa tepsiä rasvanpolttoonkin paremmin ;)

Joko Te olette kokeilleet Bulletproof- kahvia? Oletteko huomanneet tämän hyötyjä?

08 heinäkuuta 2014

Chili Explosion!

Tulisten mausteiden sanotaan kiihdyttävän aineenvaihduntaa. Itselle lemppariksi muodostunut mauste on chili. Tykkään lykätä sitä ihan joka paikkaan...paitsi maitorahkan ja mansikoiden kera. Tuore chili toimii loistavasti esimerkiksi itse tehdyn pizzan päällä. Nyt Personal Trainer- ohjauksessa ovat pizzat kuitenkin pannassa suurimman osan ajasta (joka kolmas viikko on kuitenkin tankkauspäivä..jei!). Lisään chiliä perunoiden, riisin, kukkakaalin ym. ruuan joukkoon. Chili antaa kivasti lisäpotkua muutoin mauttomille ruuille. Itse asiassa chilin sanotaan korostavan muiden ruoka-aineiden makua eikä niinkään tuovan ruokaan makua. Se tuo ruokaan vain mukavasti tulisuutta!

Santa Marialta löytyy Chili Explosion maustemylly, joka on ollut käytössäni jo jonkin aikaa. Tuosta mausteseoksesta löytyy mm. valittuja chilejä, makeaa paprikaa sekä chipotle- jalopenoa. Hyvän maun lisäksi chili tehostaa energiankulutusta. Voimakkaita ja tulisia mausteita kannattaa käyttää laihduttajan ruokavaliossa, koska nämä lisäävät kehon lämmöntuotantoa. Tällöin taas rasvanpoltto sekä aineenvaihdunta kiihtyy. Chileissä on myös runsaasti vitamiineja (mm. C- ja E- vitamiinia) sekä sen sanotaan alentavan verenpainetta.


Yllä kuvassa näkyykin vilaus jokapäiväisestä päivällisestäni: basmatiriisiä, lihaa (kana/jauheliha/kala), tuoretta ananasta ja vihanneksia. Tähän lisäksi chiliä ja voi nam! Mahdottoman hyvää! Tällä hetkellä kuitenkin antaisin mitä tahansa palasesta tummaa suklaata chilillä..slurps!

Onko teillä jotakin suosikkikomboa chilin kanssa?


01 heinäkuuta 2014

Uusi herkkuni - valkuainen

Olen innostunut taas kerran käyttämään kananmunan valkuaista proteiinin lähteenä. Ajattelin vinkata Teitäkin muutamalla hyvällä aamu- sekä iltapalareseptillä ja käyvät nämä myös vaikka välipalasta. Nämä ruuat eivät tosin mitään ihmeellisiä taitoja vaadi ja valmistuvat käden käänteessä. Puuroa syön lähes jokaikinen aamu. Puuron kanssa syön yleensä marjoja, raejuustoa, kuitulisää sekä soijalesitiiniraetta (ravintoaine rasva-arvojen hallintaan). Tuon raejuuston olen alkanut korvaamaan valkuaisella niin, että lisään valkuaiset puuron keittovaiheessa kattilaan sekaan. Puuron koostumus muuttuu ihanan pehmeäksi ja "kermaisaksi".


Iltapalana olen syönyt nyt usein maitorahkan marjojen kera. Tähänkin kaipaan toisinaan vaihtelua ja sitä olen saanut valkuaisilla. Vatkaan neljän valkuaisen joukkoon vähän vettä, steviaa, kanelia + muita jouluisia mausteita ja tämä kombo uuniin 175 - 200 asteeseen (uunikulhosta riippuen) noin 15 minuutiksi. Valkuaisvanukkaan päälle lisään vielä ruokalusikallisen kookosöljyä ja mansikoita. Nämä maistuvat ainakin mulle! Nyt vielä kesällä tuoreiden marjojen kera.



Onko Teillä hyviä valkuaisen reseptivinkkejä?


09 kesäkuuta 2014

Ruokaostoksia

Meillä käydään muutamaan kertaan viikossa ruokakaupassa ja tarvittaessa täydennykset sekä unohtuneet ostokset haetaan lähikaupoista. Musta on ihanaa kaupoissa aina tuijotella muiden ostoksia ja katsoa, kun toisten ostokärryt sisältävät megamääriä ruokaa. Itse en oikein osaa miettiä kuin muutaman päivän eteenpäin perheemme ruokalistaa. Usein suunnittelemme ostavamme jopa viikon ruuat kerralla, mutta usein joudumme jo viikonlopun alla lähtemään kauppaan uudelleen. Olen huomannut, että viikon alussa ruokaostokset ovat paljon terveellisempiä kuin viikonlopulla ostetut. Vertaamme usein tarjouksia ja noissa hypermarketeissa kun on cittari sekä prisma vierekkäin, niin saatetaan pyörähtää molemmissa. Kotimme lähellä on muun muassa Lidl niin sieltä haetaan sitten täydennyksiä (Lidl on vaan niin paha paikka noiden herkkujen ja tuorepullien kannalta :D).



Viime kerralla kauppaan upposi noin reilu 60 euroa, mikä oli yllättävän vähän. Tosin jääkaapissa oli jo valmiina maitorahkaa, raejuustoa, tomaattia, pähkinöitä, avocadoa, mantelimaitoa ja munia, joten niitä ei tarvinnut ostaa. Pakkasessa meillä on aina kanaa tai lihaa, pakastevihannessekoituksia, leipää ym. "pahan päivän varalle". Usein ostetaan naudan jauhelihaa (alle 10% rasvaa) ja kanaa, mutta tällä reissulla tarttui mukaan tuore kokonainen kirjolohi. Viikko on ollut yllättävän kalapainotteinen, sillä tällä viikolla kotiruokana on ollut myös silakkarullia tomattikastikkeessa. Vihannesten ja hedelmien osalta olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan suosimaan luomua ja samoin lihat sekä leikkeleet ostamme tiskiltä (mies kyllä hamstraa viimisen päiväyksen kynnyksellä olevat lihat sinne pakkaseen). Tämä ruokakassimme sisälsi:

- banaania
- päärynää
- ananasta
- kiiwiä
- sitruunaa
- kurkkua
- lehtisalaattia
- pakaste mansikoita
- lohta
- kalkkunaleikettä
- uusia perunoita
- raejuustoa
- riisikakkuja
- kahvia
- kaurahiutaleita
- muumipuuroa
+ tyttärelle lisäksi piknikille muumivälipalakeksejä





Nämä ostokset olivat siis viime viikon alulta. Loppuviikon ostokset olivatkin sitten pizza-aineksia sisältäen tuoretta ananasta, jumboherkkusieniä, chilipaprikaa, jauhelihaa, katkarapuja, savupalvikinkkua ja nappasimme makuunista irtsarisäkit. Viikonloppuun kuului myös valkosuklaata sekä mansikoita ja jädeä, joten kyllä meilläkin osataan herkutella. Nyt taas huomenna kauppaan hakemaan alkuviikon terveelliset ostokset...

Mukavaa alkavaa viikkoa!

03 kesäkuuta 2014

Suosi luomua

Olen jälleen intoutunut tarkkailemaan entistä tarkemmin, mitä ruokakassiini kaupassa laitan. Koitan välttää mahdollisuuksien mukaan kaikkia E- koodeja sisältäviä sekä muoviin pakattuja tuotteita (tämä nyt ei tietänkään aina ole mahdollista), valita lihat ja leikkeet aina liskiltä sekä suurimman osan vihanneksista & hedelmistä luomuna. Poimein Kaisa Jaakkolan Hormonidieetti (Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2011)- kirjasta listan kasviksista, jotka sisältävät eniten ja vähiten torjunta-aineita.


Torjunta-aineita käytetään usein ei-luomu ruuissa  ja nämä taas voivat aiheuttaa ongelmia mm. meidän hormonitoiminnoissa. Olen kyllä aina tämän tiedostanut, mutta en niinkään asiaa sen syvällisemmin pohtinut. Ajattelin muuttaa ruokakoriamme ainakin useimmiten käytettyjen tuotteiden osalta ja yksi näistä on kahvi (kahvihan sisältää todella runsaasti torjunta-aineita). Ensimmäisenä meillä testiin lähti Robert Pauligin luomu watsa-kahvi, joka on samettisen pehmeä kahvisekoitus tumman suklaan vivahteella. Nämä watsa- kahvit ovat vielä vähähapposia suomalaiseen perinteiseen vaaleaan kahviin verrattuna ja näin myös hyvä vaihtoehto vatsavaivaiselle. Makunautinto oli kyllä vertaansa vailla! Olen ihan myyty! Meille ei enää tämän nautinnon jälkeen tule perinteisiä kahvipaketteja (vaikka mies kauhistelikin luomu kahvien hintoja).



Olen miettinyt paljon myös luomukosmetiikkaan siirtymistä. Tästä mulla ei kuitenkaan ole sen suurempaa tietämystä enkä viitsisi summa mutikassa vain jotakin ostaa. Kuitenkin myös ihon kautta pääsee kehoomme kaiken maailman myrkkyjä. Kosmetiikkatuotteiden tuoteselosteet ovat vaan itselle sellaista hebreaa, etten edes tiedä mitä kaikkea iholleni laitan.  

Onko Teillä tietämystä luomukosmetiikasta ja hyviä suosituksia sen osalta?