Kotiunikoulu osa 1

Aloitimme muutama viikko sitten kotiunikoulun sosiaaliohjaajan opastuksella. Kymmenen kuukautta jatkuneet yöheräilyt alkoivat verottamaan meidän vanhempien voimavaroja sen verran, että saimme neuvolan kautta unikouluun ammattiapua ja hyvä niin. Aluksi mulla oli omat epäilyni unikoulun suhteen ja olimme jo pitkään rytmittäneet päiväämme lapsentahtisesti.

Kotiunikouluun on antanut hyvät ohjeet neuvolapsykolgi Katja Rantala (Pikkulasten uni ja nukkumistottumukset). Hänen mukaansa selityksiä levottamalle yöunella on laidasta laitaan, kuten usein kuulemani fraasi "Sellaisia ne pikkulapset vaan ovat". Tassuhoidolla pyritään opastamaan lasta herättyään nukahtamaan itsekseen uudelleen uneen. Lapsilla on oma biologinen rytmi, johon me emme voi vaikuttaa. Voimme kuitenkin helpottaa lasta vaipumaan uudelleen uneen opettamalla sen hänelle turvallisesti tassuttelemalla. Olen Katjan kanssa myös samaa mieltä siitä, että pikkuisen etu on jaksavat vanhemmat.

Kotiunikoulun lähdettyä käyntiin, aloimme pitämään ns. unipäiväkirjaa nukutuista unista sekä ruokailuista (ensimmäiset unikouluyöt jäivät useasta heräilystä johtuen värittämättä, energia ei vain riittänyt kellon kyttäämiseen). Huomasimme unien parantuvan merkittävästi jo kolmen yön jälkeen. Kotiunikoulun rinnalla aloitimme myös päivän rytmittämisen, johon haemme rytmiä yhä edelleen. Tosinaan heräämme aamupuurolle klo. 7.00 ja toisinaan aamupuuro syödään vasta klo. 10.00 jälkeen. Muutaman viikon kuluessa rytmin pitäisi alkaa hahmottumaan, mikä pikkumiehelle on luonnollisin aika herätä.

Tärkeää kotiunikoulussa on se, että pikkuinen nukahtaa illalla samaan paikkaan kuin missä yöllä herää (joko oma sänky tai perhepeti). Tavallisesti vauva usein nukahtaa jo äidin rinnalle kesken syömisen ja sitten hänet tästä siirretään sänkyyn jatkamaan unia. Vertauskuvana voidaan käyttää tilannetta, jossa nukahdat sohvalle ja heräät kuitenkin pimeästä autotallista. Melko pelottavaa, eikö?! Myös toistuvat iltarutiinit ovat tärkeitä pikkuiselle ja selkeä päivärytmi helpottaa yön kanssa. Pikkuisen kokemukset siirtyessään untenmaille muuttuvat unitottumuksiksi eli ts. pikkuinen tarvitsee herätessään samanlaiset järjestelyt kuin nukahtaessaan.

Meillä pikkumies oli tottunut nukahtamaan omaan sänkyyn, mutta vain jomman kumman vanhemman ollessa vieressä nukuttamassa. Yöllä hänen herätessään tilanne ei ollutkaan sama, kuin  hänen nukahtaessaan ja vanhempia itkettiin sängyn viereen avuksi. Meillä opittiin kotiunikoululla jo kolmen illan jälkeen nukahtamaan itsekseen ilman erillistä nukuttamisrumbaa. Uskon, että meidän unikoulun kulmakivi oli juuri itsekseen nukahtamaan oppiminen. Muutimme myös rytmiä niin, että illalla annamme ensin rintamaitoa ja sen jälkeen vasta kylpyyn sekä iltapalalle (aiemmin ensin kylpy, iltapala, ja sitten vasta maitohöpsyt rinnalla). Aamua muutimme myös niin, että annamme ensin aamupuuron ja sitten vasta otan pikkumiehen rinnalle. Unikoulun alussa aamupuuro ajoittui tuonne klo. 7.00 kieppeille, mutta pikkuhiljaa herääminen on siirtynyt aina vain myöhempään. Heräämisajankohdan mukaan rytmittyy myös päivän ulkoilut, leikit ja ruokailut.

Pikkumies saattaa vielä heräillä satunnaisesti öisin, mutta hän on oppinut myös nukahtamaan itsekseen pienen sängyssä hyörimisen jälkeen. Meillä on myös muutamana yönä nukuttu jopa 10-11 tuntia putkeen. Unikoulun ja päivärytmityksen kautta päiväunetkin ovat aiemman 20 minuutin sijasta rinnalla venyneet 1,5 tuntiin omassa sängyssä. Itse heräilen vielä useasti öisin kuuntelemaan ja ihmettelemään, miten tämä voi olla mahdollista. Oman unirytmin takaisin saaminen saattaa viedä vielä useamman kuukauden vaikka pikkumies nukkuukin. Olen silti äärimmäisen onnellinen saamistamme neuvoista, joiden avulla pikkumies oppi nukkumaan paremmin!