18 elokuuta 2014

Japanilaisen keittiön löytöjä

Tein uuden makoisan löydön riisin maustamiseen (kiitos siskoni). Käytämme todella usein ruuan kanssa sekä basmatiriisiä että jasmiiniriisiä. Siskon kyläillessä meillä perheensä kanssa, teimme piipahduksen Tokyokanin ruoka- ja keittiötarvikeliikkeeseen Annankadulla. Siskoni hamstrasi mitä ihmeellisempiä paketteja itselleen kotiin ja kehui kaikkien olevan hyviä muun muassa yakisoba- nuudeleita. Itselleni lähti kokeiluun erilaiset furikake -riisimausteet. Nämä ovat olleet herkullisia löytöjä, mikäli vain tykkää japanilaisen, kiinalaisen tai aasialaisen keittiön mauista. Tokyokanin liikkeestä taitaa tulla uusi suosikkikauppani ja taidankin ensi viikonloppuna, siskon tullessa meille taas kyläilemään, hakea hänen opastuksellaan uusia herkkuja. Riisimausteita on saatavilla useita kymmeniä erilaisia maukuja ja ne sisältävät merilevää, seesaminsiemeniä, munia, piparjuurta ynnä muuta seoksesta riippuen.


Opein samaisen viikonlopun aikana siskoltani tavan riisin keittämiseen. Nyt hankintalistalla olisi siis riisinkeitin. Oikea oppisessa riisin keittämisessä riisiä pitäisi huuhdella useasti ja antaa vielä liota huuhtelun jälkeen puhtaassa vedessä tunnin verran. Riisiä siis huuhdellaan kunnes vesi ei enää värjäydy vaaleaksi ja on kirkasta. Tämän jälkeen riisit laitetaan lepäämään veteen noin 30 - 60 minuutiksi. Vettä riisien päällä saa olla vain hieman. Hyvä mitta on laittaa kämmen riisien päälle ja kaataa vettä sen verran, että kämmen peittyy. Tämän jälkeen riisi höyrytetään riisinkeittimessä (noin 40 minuuttia). Kun riisi on valmista niin se kuohkeutetaan kastetulla lastalla ja annetaan levätä hetki kannen alla ennen tarjoamista.

Bon appetit!
 
Tänään suuntaamme kohti Tukholmaa pienelle mini lomalle ja blogi on tästä syystä muutaman päivän hiljaisuudessa. Palaan Teille uusin matkakuvin, kun pääsen jälleen koneelle. Ihanaa uuden viikon alkua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti