03 heinäkuuta 2014

Treenit PT:n kanssa

Olen nyt ollut noin kolme viikkoa Personal Trainer- valmennuksessa ja ensimmäiset yhteistreenit ovat onnistuneesti takana. Olin jo pitkään pohtinut PT:n palkkaamista, koska kaipasin potkua sekä uusia tuloksia salitreeneihini. Halusin löytää todella ammattitaitoisen PT:n, jolle löytyisi myös suosituksia. Onnekseni ystäväni kautta sainkin erinomaiset suositukset hyvästä coachista, johon otin sitten yhteyttä.

Ennen ensimmäistä tapaamista sain Personal Trainerilta minulle räätälöidyn ruokavalion sekä salitreeniohjelman. Nämä oli laadittu alkukartoituksen jälkeen tavoitteen sekä taustani pohjalta. Ensimmäisen tapaamisen yhteydessä kävimme ruokavalion sekä salitreeniohjelman liiketekniikkoineen läpi, jotta molemmat soveltuisivat juuri mulle. Musta oli juuri parasta PT:n tapa ottaa huomioon omassa projektissani koko kokonaisuus. Haluan myös luottaa Personal Traineriini 100%:sesti ja tunsinkin heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien meillä jonkilaisen yhteyden. Coachini kuuntelee ja ohjaa projektia kanssani niin, että henkinenkin puoli kulkee matkassa mukana (mikä on jaksamisen kannalta todella tärkeää). Yhteiset tapaamiset ovat samalla jonkinlaista terapiaa myös itselle :D

Tällä hetkellä viikkosuunnitelmaan voi tuoda mutkia matkaan nukkumattomat yöt pikku nyytin kanssa, mutta treeniä tärkeämpää on tällöin kuunnella itseään. Tähän mennessä kuluneet kolme viikkoa ovat menneet mielestäni hyvin (nukkumattomista öistä huolimatta). Olen tehnyt neljä salitreeniä viikossa ja noudattanut kirjaimellisesti ruokavaliota (juhannusta lukuunottamatta). Imetyskään ei ole tästä kärsinyt, mielestäni jopa päinvastoin maitoa on saattanut tulla suihkuamalla (liekö oikea rasvojen suhde ruokavaliossa).


Ensimmäiset yhteiset treenit olivat siis tiistaina ja voin sanoa, että oma mukavuusalue ylitettiin. Treeni oli silti itselle enemmänkin euforinen kokemus kuin kammotus ja sain todella paljon motivaatiota taas jatkaa tästä eteenpäin. Ehkä itsekin uskallan treenata taas hieman kovempaa yksin salilla. Kävimme tällä kertaa läpi jalkoja ja vatsaa. Ilta menikin kotona venytellessä, koska takana oli muun muassa 200 askelkyykkyä. Kävimme läpi myös liiketekniikoita, jonka kautta itsevarmuus myös omaan tekemiseen lisääntyy. Yhteistreenin aikana oli turvallinen olo coachin tsempatessa yhä parempaa suoritukseen sekä maximoidakseen omia voimavarojani. Näin hyvään suoritukseen en uskoisi pääseväni pelkästään kaverin sparrauksella. PT:n kautta saan nyt juuri oikeanlaista tukea tähän touhuun ja luottamusta itseeni sekä näin siirtymään kehityksessä eteenpäin!

Suosittelen kaikille oman PT:n hankkimista!




2 kommenttia:

  1. Anonyymi4.7.14

    Mistä olet ostanut boksi laukun? Ja millasta ruokavalioo noudatat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boksilaukku on ostettu Body Actionilta Helsingin Ruoholahdesta, mutta näyttää löytyvän myös verkkokaupasta (http://www.geevoima.fi/epages/GPL.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/16012009-123127/Products/B537002/SubProducts/B537002-0001). Ruokavaliossa on tarkat annoskoot, jotka punnitaan gramma tarkkuudella ja ateriarytmi kolmen tunnin välein. Ateriat on huolehdittu niin, että niissä on oikeat suhteet hiilihydraattia, proteiinia ja rasvaa. Puhdasta ruokaa kasviksineen ja marjoineen. Voisin tehdä ruokavaliosta erikseen joskus postausta. :)

      Poista