29 toukokuuta 2014

Vauhtia palautumiseen

Pikkumiehen öisten herättelyiden (yhä useasti 4 - 8 herätystä yössä) ja voimattoman oloni vuoksi päätin ottaa palautusjuoman jälleen käyttöön, jotta jaksan ahertaa tuon viisi kertaa viikossa salilla. Palautuminen on kuitenkin aika tärkeää urheilussa. Tällä viikolla tavoitteena olisi tosiaan treenata tuo viisi kertaa + porrastreenit Malminkartanolla, josta kolme treeniä on onnistuneesti takanapäin. Näiden treenien lisäksi tämän viikon tavoitteena oli vaunulenkit edes muutamana päivänä, mutta näillä ilmoilla ulos ei todellakaan ole huvittanut mennä. Kotona on kyllä tullut siivottua sitten senkin edestä, kun ulos sateeseen ei yksinkertaisesti kiinnosta lähteä.


Kävin taannoin Body Actionilla hakemassa palaumiseen proteiinilisän, Scitec Nutritionin Fourstar Proteinin. Päätin ottaa maitoproteiinin takaisin ruokavaliooni palautusjuoman muodossa ja sain hyviä suosituksia ko. lisäravinteesta. Fourstar Protein sisältää neljää eri proteiinia: heraa, kaseiinia, maitoproteiinia sekä kananmunan valkuaisproteiinia. Proteiinilisä sisältää myös kaikki kehon tarvitsemat aminohapot eikä lainkaan keinotekoista aspartaamia. Tykkäsin tämän palautusjuoman mausta, joka oli mukavan kermainen eikä lainkaan sellainen "jauhoinen" kuin palautusjauheet usein ovat. Ensimmäiseksi mauksi testiin lähti mansikka-valkosuklaa. En malta odottaa, että pääsen testaamaan kyseisen merkin muutkin maut. Mikäli tavoittelen nyt lihaskasvua ja kiinteytymistä niin palautusjuomalla lihaskehitys sekä - kasvu on tutkitusti nopeampaa. Kuitenkin palautusjuoman rinnalla on muistettava oikeanlainen ruokavalio, jota palkkari tukee. Palkkari hillitsee myös treenin jälkeistä nälkää, jottei tule syötyä heti treenin jälkeen koko jääkaappia tyhjäksi ennen aterian valmistumista. Seuraavat tavoitteet tulevat olemaan minulla kehonhuollossa. Venyttely sekä hieronta tuppaavat usein unohtumaan (laiskuuttako?), mutta olen päättänyt vielä aktivoitua niidenkin saralla.;)


Palkkarista innostuneena aloin kaivamaan lisäravinnekaappini kätköjä ja mitäs sieltä löytyikään: FASTin puddingia NELJÄSSÄ! eri maussa, FAST:lta whey 3:sta, hera 80:stä, amino rushia, workout shockia sekä SportLife Nutritionin recovery +:aa ja samaisen merkin kreatiinia..huh huh! Nämä ovat jääneet raskauteni jälkeen käyttämättä, koska raskaana ollessani en uskaltanut syödä juuri mitään lisäravinteita. Päivämäärätkin näissä pusseissa ja purnukoissa ovat vielä kohdillaan, joten pitänee tsempata miestä treenaamaan tai muuten jäävät kaapin perälle (mikäli PT:ni ei suosittele jonkin näiden käyttöönottoa uudelleen).


Mitä lisäravinteita Teillä on käytössä? Onko joku tietty, mikä toimii treenien buustaajana ja palauttajana parhaiten?

2 kommenttia:

  1. Anonyymi30.5.14

    Onpas teilläkin tosiaan monta herätystä yössä, täällä ei onneksi sentäs ihan 8:aa ole vaan yleensä se 4 on aika vakio :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä...turhan monta! Toivotaan, että kiinteiden jälkeen alkaisi jo helpottamaan.

      Poista