11 elokuuta 2014

Takaisin arkeen!

Vihdoin paluu arkeen! Lomailun ja hölläilyn jälkeen tuntuu arkeen paluu erittäin hyvältä. Olen ottanut muutaman viikon ajan treenit ja ruokailut vähän höllemmällä kädellä. Nyt on siis aika ryhdistäytyä! Onneksi mulla on huomenna PT tapaaminen pitkästä aikaa, joten eiköhän coachini saa tähän tyttöön vauhtia, energiaa ja uutta virtaa.

Ruokavaliotani koitin lomalla pääpiirteissään noudattaa, mutta muutamana viikonloppuna tuli herkkuihin (ikävä kyllä) sorruttua. Tänään aloitin aamuni tehokkaasti pitkällä vaunulenkillä ja huomenna on tiedossa tiukka salitreeni valvovan silmän alla. Olen tosi innoissani alkavasta syksystä ja paluusta rutiinien pariin. Olisi ihanaa, jos saisin itseni pikkumiehen kanssa vaunulenkille aina samaan aikaan tyttären lähtiessä kouluun. Saa katsoa, miten onnistuu. Meillä pikkumies nukkuu vieläkin aamuisin yli kymmeneen saakka (herättelee öisin muutaman kerran).


En ole koskaan ollut aamuihmisiä, mutta jotenkin nyt tuntuu taas mukavalta laittaa herätyskello soittamaan aamulla ja nousta varhain ylös keittämään itselle sekä tyttärelle aamupuurot. Vielä, kun saan salitreenit lenkkeineen ja venyttelyineen säännölliseksi niin voi arki alkaa taas rullaamaan. Löysin myös ruokapuoleen muutaman kivan inspiraation lähteen, mutta näistä lisää myöhemmin.

Myös blogilleni sain syksyyn uutta innostusta kutsusta Indiedays Inspiration- blogiyhteisöön. Sivusto kokoaa Suomen kiinnostavimmista 500 blogin joukosta uusimmat postaukset yhteen paikkaan. Blogissani mikään ei tule kuitenkaan tämän uudistuksen myötä muuttumaan. Blogini löytyy jatkossakin yhä saman osoitteen alta.



Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!







07 elokuuta 2014

Sisustusvimma

Syksyn saapuessa mulle tulee aina jonkinlainen sisustusvimma. Pitää saada koti muutettua esimerkiksi tekstiileillä keväästä ja kesästä syksyisempään moodiin. On mukava lisäillä lämpimämpiä sävyjä ja tehdä tilaa kynttilöille pimeneviin iltoihin. Vielä en kuitenkaan haluaisi syksyä ja sateita sen enempää ajatella vaan nauttia nyt vaan kuumista,  helteisistä ilmoista. Rakastan loppukesää ja sen lämpimiä sekä pimeitä iltoja.

Tein mukavan löydön hiljakkoin tyttären huoneeseen. Olen pitkään haaveillut vanhasta rautasängystä tytön huoneeseen ja nyt sellaiseen tuli mahdollisuus. Löysin Helsingin rautasänkytehtaan 1940- luvulta olevan sängyn, joka oli vielä erinomaisessa kunnossa. Tytär haluaisi kovin, että sänky maalattaisiin uudelleen valkoiseksi, mutta pidän kuitenkin sängyn kauniisti kuluneesta ulkomuodosta. Mielestäni sen arvokkuus tulee tällaisenaan parhaiten esiin. Sänkylle ei ole tosiaan koskaan tehty mitään entisöintiä. Se on toiminut aiemminkin lastenhuoneen sänkynä, mutta nukkumista helpottamaan siihen oli lisätty puusäleikköpohja.


Kivana yksityiskohtana on sängyn päädyissä olevat käpykoristeet sekä pienet pyörät sängyn jaloissa. Tykkäisin enemmänkin yhdistellä uutta sekä vanhaa. Haaveissa olisi joskus vielä entisöidä vanha puutalo, johon rakentaisin valkoiset lankkulattiat ja säilyttäisin tummat hirsirakenteet katossa. Unelmiahan pitää aina olla.

Mitä pidätte meidän uudesta sängystä?


05 elokuuta 2014

Kotiutuminen ennen koulun alkua

Ihan huippua olla loman jälkeen taas kotona. Nyt osaan taas kerran arvostaa omaa sänkyä, pesukoneen tuomaa helppoutta sekä asuntomme varjoisaa sijaintia (pitää kodin viileänä vaikkei partsilla aurinkoa voikaan paistatella). Mun piti lomailla vielä tämä viikko Porissa ja lähteminen kotiin toikin itselle kovin ristiriitaisia tunteita. Hassua, sillä Poriin pääsee kuitenkin melko vaivattomasti täältä Helsingistä. Tuntui kovin haikealta jättää kaikki ihanat Porin ystävät ja sukulaiset, mutta toisaalta oli niin ihanaa tulla kotiinkin ja tavata loma jälkeen rakkaita ystäviä täällä.


Kotiin paluu sai miettimään myös kohta lähestyvää koulujen alkua sekä jatkuvia lasten harrastuksia (vauva-uintia sekä balettia varvastossuineen...jei). Ajatella, että mun pieni esikoinen aloittaa jo kolmannen luokan...mun pikkuinen piiperoinen. Sain hiljakkoin mahdollisuuden osallistua CupoNationin haastatteluun, koskien kännykän hankkimista ekaluokkalaiselle. Koko jutun voit käydä lukemassa täältä.

Siitä on kulunut jo muutama vuosi, kun ensimmäinen puhelin tyttärelle hankittiin. Päädyimme tähän ratkaisuun, koska olin itse töissä ja matkapuhelin toi tietynlaita turvaa tavoittaa ekaluokkalainen koulupäivän jälkeen iltapäiväkerhosta (aamut kuljimme yhdessä kouluun). Tuolloin ensimmäiseksi puhelimeksi riitti pinkki simpukanmallinen peruspuhelin, jolla pystyi soittamaan ja tekstaamaan (nyt 9- vuotislahjaksi on toiveena jo iPhone, jota tuskin kuitenkaan saa). Mun mielestäni älypuhelimet mobiililiittymineen ovat turhia vielä ala-aste ikäisille. Kannatan ennemmin perinteisiä ulkoleikkejä kavereiden kanssa ja mielstäni sosiaalinen media omine vaaroineen ei sovellu vielä noin pienille.

Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi esikoiseni tulee niin sitä enemmän kavereiden mielipidettä kuunnellaan. Koska useilla ystävillä on kosketusnäytöllinen älypuhelin mobiilipaketteineen niin tätä toivotaan myös itselle. Meillä saa kuitenkin riittää vielä peruspuhelin ja panostetaan sitten enemmän uuteen reppuun kynineen ja kumeineen :)

Miten hankintoja teillä tehdään näin ennen koulujen alkua?