Tässä ja nyt

Flunssakausi on startannut nyt sitten meilläkin. Tytär on flunssassa ja toivon hartaasti, ettei flunssa tarttuisi meihin muihin. Lauantaina olisi tarkoitus lähteä Mallorcalle aurinkoon ja lämpöön, joten toisaalta on hyvä sairastaa nyt pöpöt pois tämän viikon aikana. Tässä sairastupaa yllä pitäessä on tullut mietittyä omien lasten tärkeyttä. Kuinka onnellinen sitä saakaan olla kahdesta terveestä lapsesta. Tästä vanhempainvapaasta pitäisi yrittää nauttia nyt mahdollisimman paljon ja koittaa elää vain hetkessä eikä murehtia huomista.

Hetkessä eläminen on mielestäni eräänlainen taito. Kävin vuosia sitten mindfulness- kurssilla. Kurssi kesti kokonaisen viikonlopun ja oli ainakin itselle äärimmäisen raskas. Opein tuon viikonlopun aikana muutamien harjoitteiden kautta palauttamaan ajatukset juuri tähän hetkeen, mikäli alan ajatuksissani harhailemaan menneessä tai tulevassa. Mindfulness sallii kuitenkin ajatusten tulla ja mennä eikä niitä yritetä väkisin sulkea pois vaan ajatuksia katsellaan ulkopuolelta. Tuolloin hain tietoiselta läsnäolon taidolta apua hektisen työelämän aiheuttamaan stressiin.

Oon lähes koko elämäni ollut persoonaltani eräänlainen suorittaja. Myös mun harrastukset kuntosalitreenauksen osalta varmasti kuvastaa tätä. Kun sain tyttäreni syksyllä 2005 oli opiskeluni insinööriksi vielä kesken opinnäytetyön osalta. Opinnäytetyön sain hyvin arvosanoin valmiiksi tyttären ollessa vasta kahdeksan kuukautinen ja valmistuin keväällä 2006. Saman vuoden syksyllä olin jo uudelleen koulun penkillä opiskelemassa diplomi-insinööriksi. Jälkimmäiset opinnot sain valmiiksi 3,5 vuodessa vaikka tuohon kolmeen ja puoleen vuoteen sisältyi paljon elämänmuutoksia. Jäimme tyttären kanssa kahden ja tämän vuoksi jouduin tekemään opintojen ohella välillä useampaakin työtä, jotta pärjäisimme. Kovan tahdonvoimani ja tavoitteideni ansiosta sain diplomityön kansitettua alku keväästä 2010, jolloin muutimme myös Helsinkiin uuden työni perässä. Muistan kuinka hassulta tuolloin tuntui, kun ei enää tarvinnut tehdä tuhatta ja sataa asiaa samaan aikaan vaan saattoi keskittyä vain perheeseen, yhteen työhön ja harrastuksiin. Elämästä tuli tuolloin ehkä jollakin tavalla seesteisempää.

Nuo menneet vuodet ovat antaneet itselle paljon ja ovat omalla tavallaan erittäin rakkaita. Kaikesta opimme jotakin ja kaikki kokemukset kasvattavat meitä vahvemmiksi. Myös maailmankatsomus muuttuu, mitä enemmän kokemuksia elämä meille antaa. Yhden asian noista vuosista onn ainakin oppinut...nimittäin ottamaan iisimmin!

Kohti aidompaa sisältöä

Olen pitkään pohtinut blogini muuttamista hieman syvällisemmäksi. Haluaisin blogille kasvot ja näin avata enemmän meidän perheen arkea sekä elämäntyyliä. En tarkoita, että alkaisin jaarittelemaan meidän perheen jokaisesta käänteestä vaan haluaisin kirjoittaa syvällisemmin itselle tärkeistä aidoista asioista. Postata ehkä harvemmin, mutta kirjoittaa enemmän itsestäni, meistä ja tietysti välillä vanhaan tuttuun malliin hyväksi havaituista tuotteista, ruuista sekä urheilusta. Tuntuu, että urheilu-, muoti- ja kauneus-/meikkiblogeja on netti pullollaan. Itse tykkään kuitenkin eniten lukea blogeja, joissa on pieni henkäys myös itse kirjoittajasta eikä bloggaajan minuutta liiaksi piilotella.

Välillä on ihana uppoutua taas "hömppä" maailmaan hypistelemään vaatteita, testaamaan meikkiuutuuksia, lisäravinteita, superfoodeja, mutta usein elämään sisältyy paljon muutakin...perhe-elämää, parisuhdetta, ystävyyttä ja paljon muuta. Tällä hetkellä tuntuu, että tunteet on väsymyksestä johtuen paljon pinnalla. Yhä edelleen palaan, lähes joka postauksessa nykyään tähän väsymykseeni (pahoittelut tästä!). Liki kahdeksan kuukautta valvottuja öitä alkaa vaatimaan veronsa...Tällä hetkellä arvostan isovanhempia, jotka jaksavat käydä etäisyydestä huolimatta auttamassa lapsenlapsien hoidossa. En tiedä onko tämä oma olotila jonkinlaista katkeruutta, kun olemme lähes tämän koko vauva-arjen saaneet pärjätä omillamme. Olemme kyllä pyytäneet apua, mutta se on ollut ehkä enemmänkin tyhjään huutamista. Olemme tottuneet selviämään aina kaikesta yhdessä meidän nelihenkisenä perheenä. Ehkä meistä vain ajatellaan, että kyllä nuo nuoret pärjäävät ilman apua, ovathan he ennenkin pärjänneet. Tai, että ajan kanssa kaikki helpottaa...
 
Satuin törmäämään muutama päivä sitten naapurin vuoden ikäiseen pikkumieheen sekä hänen mummuunsa. Mummu oli tullut jostakin päin Pohjois-Suomea muutamaksi viikoksi auttamaan, jotta vanhemmat saisivat kurottua univelkaansa. Mummo kertoi, kuinka paljon pikkumies häntä hyppyyttää ja sanoi omien voimiensa olevan usein koetuksella. Kuitenkin aika lastenlapsen kanssa oli hänelle korvaamatonta, jota hän ei enää vuosien päästä voisi takaisin saada. Tässä kohtaa mulla pääsi kyyneleet. Olisi myös ihanaa välillä keskellä päivää nukkua muutaman tunnin verran, kun joku kävisi meidän nyytin kanssa vaunulenkillä. Olisi mahtavaa saada kurottua takaisin jättimäistä univelkaa. Kuitenkin ymmärrän, että kaikki on vain hetkellistä. Mikään ei tule korvaamaan tätä aikaa, kun saan olla ja nauttia ajasta lasteni kanssa. Hyvin levenneenä ja yhtäjaksoisten yöunien jälkeen saattaisin olla ehkä hitusen hymyilevämpi äiti!

Kuvakooste meidän synttärikemuista

Viikonlopun synttärijuhlat menivät jo melko iisisti isompien tyttöjen kanssa. Mieheni lähti pikku nyytin kanssa kiljuvaa tyttölaumaa pakoon, jolloin volyymitason kanssa ei tarvinnut olla niin tarkkana. Kemuihin sisältyi mm. tanssiskabaa, pullon pyöritystä, piiloleikkejä sekä tuunasimme kaikille mieluisat naamarit. Koristelut olivat tyttärelle sekä väri- että viiksiteemallaan mieluisat. Parhaiten esiteini-ikäisiin upposivat syötävistä dippatavat vihannekset, cocktailtikut, popparit, keksit sekä irtokarkit. Kakut jäi sitten meidän isompien mutusteltavaksi. Kaiken siivouksen jälkeen jäin miettimään, että ehkä ensi vuonna synttärit voitaisiin pitää pienellä porukalla esim. pitseriassa tai kylpylässä juhlien ;).