02 syyskuuta 2014

Pohdinnassa treenipaussi ja kuntosalin vaihto

Tykkään käydä kuntosalilla treenaamassa ihan yksikseen. On ihanaa olla ihan omissa ajatuksissaan ja keskittyä raudan nostamiseen sekä oikeisiin liikeratoihin. Kuntosalilla oon tutustunut useisiin mukaviin ihmisiin ja toisista on tullut jopa hyviä ystäviä mulle. Varmasti jokaisella salilla käy myös niitä rasittavia tyyppejä, jotka tulee höpöttämään niitä näitä vaikka haluaisit ihan kaikessa rauhassa keskittyä treeniin ja omiin ajatuksiin. Varsinkin, jos kotona on ollut hyvin hektinen päivä lasten kanssa ja oon tosi väsynyt, niin oma rauha salilla on mulle äärimmäisen tärkeää. Treenin päätteeksi on sitten kiva jutella ja vaihtaa kuulumisia ystävien kanssa.


Oon tässä lähiaikoina törmännyt myös erittäin häiritsevään käyttäytymiseen salilla. Ensin otin asian ihan kohteliaisuutena, kun tultiin kehumaan, kyselemään ja jutustelemaan. Seuraava tapaaminen oli jo pikkuisen ahdistava, mutta en oikein osaa pyytää jutustelijoilta omaa rauhaa vaan koitan kohteliaasti jutustella nopeat kuulumiset ja sitten jatkaa treeniä täydellä teholla. Myös ystävälliset neuvot ja vinkit liikkeisiin sekä treenin tehostamiseksi ovat aina tervetulleita. Mutta, kun neuvoihin alkaa liittyä hipelöintiä ja pepusta kourimista niin mitta on täynnä...siis aivan todellista! Oon törmännyt tällaiseen tyyppiin salilla ja tämä on saanut mut jo pohtimaan vakavammin salin vaihtoa.

Muutenkin tämä viikko ei ole salitreenin puolesta kauheasti houkutellut. Ei johdu siis pelkästään tuosta rasittavasta tyypistä vaan kaipaan myös palauttavaa viikkoa. Eilen kävin pelkästään vaunulenkillä ja jätin suosiolla salitreenin väliin kuunnellen omia fiiliksiäni. Taidan suosiolla pitää tämän viikon kevyenä ja keskittyä enemmänkin aerobiseen (esim. spinning ja jumpat) treeniin sekä venyttelyihin. Saan kuitenkin liikunnasta energiaa tähän hektiseen arkeen lasten kanssa, joten esimerkiksi lenkkeilyt raikkaassa syysilmassa tekevät niin kropalle kuin mielellekin hyvää. Uskon kyllä, että myös salin vaihto toisi nyt syksyyn sekä treeneihin uutta intoa!



Olisiko Teillä suositella jotakin hyvää ja kohtuuhintaista salia Etelä - Helsingistä?



31 elokuuta 2014

Miniloma rennoissa tunnelmissa part II

Minilomaamme sisältyi käyntiä Tukholman vanhassa kaupungissa ja Södermalmissa, risteilyä, sukulaisten kanssa vietettyä aikaa sekä viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Cheekin keikka. Lomamme oli kaikin puolin oikein onnistunut. Rentoutumista yhdessä perheen ja läheisten kanssa! Tukholman vanhassa kaupungissa maisemat olivat todella kauniit. Mulle tulee aina tuosta Tukholman vanhasta kaupungista mieleen Kreetan vastaavat, mm. Rethymnonin vanhassa kaupungissa tunnelma oli hyvin vastaavanlainen. Södermalm on taas keskustaa rennompi shoppailu- & kahvittelualue ja sieltä löytyy runsaasti kahviloita, ravintoloita sekä erilaisia putiikkeja.

Södermalm alueena on mielestäni parempi kuin Selgelintoria ympäröivä keskusta. Kahvilat Söderissä tarjoavat mitä erinlaisimpia herkkuja ja hinnatkin ovat edukkaampia keskustan vastaaviin verrattuna. Södermalmissa on paljon pieniä putiikkeja ja myös ketjuliikkeitä mm. Götgatanin varrella. SoFo- alue (South of Folkungagatan) jäi meillä vielä kiertämättä ja tuo on kuulemma ihan parasta aluetta shoppailun suhteen myös kansainvälisestä näkövinkkelistä. Ensi kertaan siis taas jotakin uutta odoteltavaa!


Lomamme huipentui perjantaiseen Cheekin keikkaan. Ilma oli aurinkoinen ja ihanan raikas. Oli pitkästä aikaa huippua vähän tälläytyä ja lähteä viettämään laatu-aikaa rakkaan siskon kanssa. Kaikki arvostelut keikasta ovat olleet kaikin puolin paikaansa pitäviä. Olympiastadion oli täyttynyt äärimmilleen faneista ja keikka veti kyllä täysin sanattomaksi sekä peittosi mielestäni täysin jopa suuremman luokan starat. Madonnon keikka Olympiastadionilla muutama vuosi sitten ei ollut kyllä mitään Jaren keikkaan verrattuna. Niin suuren kokoluokan show oli kyseessä, että oksat pois!


Näin miniloman jälkeen, hyvin rentoutuneena, onkin kiva jatkaa taas kuntokuuria! Kävin viime perjantaina, vielä ennen Cheekin keikkaa, vetämässä valmentajan johdolla kunnon selkätreenin. Taattua rääkkiä oli tiedossa ja kymmeniä leuanvetoja eri tekniikoilla...huh! Ensi viikolla taas uudet yhteistreenit tiedossa. Postailen lähitulevaisuudessa vielä nykyisestä ruokavaliostani ruokapäiväkirjan muodossa sekä myös muutoskuvia on tulossa, kunhan kolmen kuukauden kuntokuuri lähenee syyskuun lopulla loppuaan (ei mennyt ihan 100% kesän aikana, mutta tästä on hyvä petrata). Tämän jälkeen jatkamme PT:n opastuksella kohti uusia tavoitteita ;) Päällisin puolin alan olemaan jo tyytyväinen palautumiseeni raskauden jäljiltä...onhan aikaa vierähtänyt jo seitsemän kuukautta.



 
 

30 elokuuta 2014

ZOYA -kynsilakat

Tein uuden löydön kosmetiikan saralta, nimittäin Zoyan kynsilakan. Ilokseni lakat ovat vielä sekä luonnonmukaisia että myös turvallisia käyttää. Näitä suositellaan turvallisuutensa ansiosta mm. raskaana oleville naisille. Kynsilakat eivät sisällä tolueenia, kamferia, formaldehydiä, formaldehydihartsia tai DBP:tä eikä niitä myöskään testata eläinkokein.

Itse tykkään kynsilakoista, jotka kestävät kynsillä ilman jatkuvaa lisäämistä eivätkä heti lohkeile. Mielestäni juuri Zoya on hyvin täyttänyt kriteerini. Kuivuminen kestää hetken (kuten useissa muissakin lakoissa), mutta maltan odottaa kuivumisen mikäli lakka vain pysyy kynsillä kulumatta heti ensi käänteessä. Lakka levittyy pienen sutinsa ansiosta täydellisesti ja kiilto on kynsillä juuri täydellinen. Aiemmin oon suosinut mm. Chanelin sekä Diorin kynsilakkoja, mutta Zoya nousi jo ensimmäisten käyttökertojen jälkeen suosikkilistan kärkeen. Zoyan kynsilakkoja myyvät ainakin muutamat kauneushoitolat ympäri Suomen eikä näiden hintakaan ole kovin paha (muistaakseni 14,50€). Omani hankin Calytte kauneushoitolasta Helsingin Ruoholahdesta. Zoyan kynsilakka on myös palkittu Women's Health Magazinessa Beauty All Stars -palkinnolla pitkäkestoisimpana kynsilakkana, joka pysyy luonnonkynnellä.



Näillä kynsilakoilla kohti viikonlopun häähumua ♥