28 lokakuuta 2014

Toivepostaussarja: Meidän koti - makuuhuone

Multa on muutamaan kertaan kyselty postausta meidän kodista. Ajattelin esitellä sen teille toivesarjana ja aloittaa meidän makuuhuoneesta. Meidän kodissa vallitsee vaaleat ja rauhalliset sävyt sekä tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa. Huonekalujen ja sisutuksen kohdilta maku on sen verran matkan varrella muuttunut, että haluaisin uusia kotiin muutamia asioita. Budjettimme ei vaan tällä hetkellä hirveästi veny uusien huonekalujen hankintaan, mutta on silti ihanaa vaan haaveilla uusista sisustusjutuista kuten Villingin TV - tasosta ja kätkö TV- kalusteesta.

Makuuhuoneemme on muuttanut useaan otteeseen kolmen huoneemme välillä. Tällä hetkellä makuuhuoneemme sijaitsee meidän pienimmässä huoneessa ja siirsimme tyttären huoneen asunnon isoimpaan huoneeseen. Näin hänellä on enemmän tilaa leikkiä ja koulupöytäkin sai oman nurkkauksensa hänen huoneessaan. Makuuhuoneessamme ei ole kuin kaksi vaatekaappia, joista vaatteeni vievät molemmat (ja yhden kaapin vielä pikkumiehen huoneesta). Mieheni vaatteet siirrettiin pikkumiehen huoneeseen, koska siellä meillä on kolme "ylimääräistä" vaatekaappia.


Makuuhuoneessa on kaikki, mitä tarvitsemme. Sänky, jossa on ihan ok nukkua sekä yölamppu lukemista varten. Tulevaisuuden haaveissa olisi tottakai leveämpi sänky, sillä 160cm on auttamattoman pieni mikäli sängyssä nukkuu 3 - 4 ihmistä (neljä on kyllä nykyään erittäin harvinaista). Pikkumies nukkuu suurimman osan yöstä jo omassa sängyssä, joten tällä hetkellä nukkujia on sängyssä max. 2 kerrallaan. Makuuhuoneen sisutuksessa olen hakenut rauhallista vaaleaa värimaailmaa, koska mielestäni värit rauhoittavat osaltaan myös yöuneen (huonona nukkujana kaikki konstit otettava käyttöön). Sängyn päiväpeitto on Casa Stockmannin mallistoa ja tyynyt Linumilta. Erilaiset tyynynpäälliset on yksi mun suurempia heikkouksia ja nämä nykyiset olisi mukava päivittää jo uusilla päällisillä. Yöpöytänä toimivan rahin olen ostanut Riviera Maisonilta, samoin kuin lampunvarjostimen ja sängynpäädyssä olevan peilin sekä valokuvakehykset. Haaveilen tällä hetkellä myös RM:n sängynpäägystä, mutta tällä hetkellä se on tosiaan vain haave.


Olemme miettineet jo pitkään oman asunnon ostamista, mutta Helsingin asuntojen hurjat hinnat tulevat usein tässä vastaan. Mikäli haaveilee vielä kunnon tilavasta asunnosta on vaihtoehtoina asunnon hankkiminen vähän syrjäisemmältä seudulta. Toisaalta meille riittäisi vähemmät neliöt, sillä itse en välttämättä siivoushulluna edes haluaisi hirveästä neliöitä lisää. Tämän hetkisessä asunnossa meillä on 90,5 neliötä, mikä on kyllä ihan tarpeeksi meille. Oman asunnon löytyessä olisimme myös valmiita vähän tinkimään tästä neliömäärästä, mikäli asunnon pohja olisi hyvin suunniteltu.

Tässä meidän makuuhuoneesta. Mitä pidätte? Ihanaa tiistaita sinne kaikille!

2 kommenttia:

  1. Näyttää kutsuvalta ja kodikkaalta, ihana värimaailma. Tykkään harmaasta seinästä joka yhdistyy kauniisti lämpöiseen vaalean ruskeaan. Ihan tässä tekee mieli laittaa oma makkari uusiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tykkään kyllä itsekin tästä maanläheisestä värimaailmasta.

      Poista