Kohti aidompaa sisältöä

Olen pitkään pohtinut blogini muuttamista hieman syvällisemmäksi. Haluaisin blogille kasvot ja näin avata enemmän meidän perheen arkea sekä elämäntyyliä. En tarkoita, että alkaisin jaarittelemaan meidän perheen jokaisesta käänteestä vaan haluaisin kirjoittaa syvällisemmin itselle tärkeistä aidoista asioista. Postata ehkä harvemmin, mutta kirjoittaa enemmän itsestäni, meistä ja tietysti välillä vanhaan tuttuun malliin hyväksi havaituista tuotteista, ruuista sekä urheilusta. Tuntuu, että urheilu-, muoti- ja kauneus-/meikkiblogeja on netti pullollaan. Itse tykkään kuitenkin eniten lukea blogeja, joissa on pieni henkäys myös itse kirjoittajasta eikä bloggaajan minuutta liiaksi piilotella.

Välillä on ihana uppoutua taas "hömppä" maailmaan hypistelemään vaatteita, testaamaan meikkiuutuuksia, lisäravinteita, superfoodeja, mutta usein elämään sisältyy paljon muutakin...perhe-elämää, parisuhdetta, ystävyyttä ja paljon muuta. Tällä hetkellä tuntuu, että tunteet on väsymyksestä johtuen paljon pinnalla. Yhä edelleen palaan, lähes joka postauksessa nykyään tähän väsymykseeni (pahoittelut tästä!). Liki kahdeksan kuukautta valvottuja öitä alkaa vaatimaan veronsa...Tällä hetkellä arvostan isovanhempia, jotka jaksavat käydä etäisyydestä huolimatta auttamassa lapsenlapsien hoidossa. En tiedä onko tämä oma olotila jonkinlaista katkeruutta, kun olemme lähes tämän koko vauva-arjen saaneet pärjätä omillamme. Olemme kyllä pyytäneet apua, mutta se on ollut ehkä enemmänkin tyhjään huutamista. Olemme tottuneet selviämään aina kaikesta yhdessä meidän nelihenkisenä perheenä. Ehkä meistä vain ajatellaan, että kyllä nuo nuoret pärjäävät ilman apua, ovathan he ennenkin pärjänneet. Tai, että ajan kanssa kaikki helpottaa...
 
Satuin törmäämään muutama päivä sitten naapurin vuoden ikäiseen pikkumieheen sekä hänen mummuunsa. Mummu oli tullut jostakin päin Pohjois-Suomea muutamaksi viikoksi auttamaan, jotta vanhemmat saisivat kurottua univelkaansa. Mummo kertoi, kuinka paljon pikkumies häntä hyppyyttää ja sanoi omien voimiensa olevan usein koetuksella. Kuitenkin aika lastenlapsen kanssa oli hänelle korvaamatonta, jota hän ei enää vuosien päästä voisi takaisin saada. Tässä kohtaa mulla pääsi kyyneleet. Olisi myös ihanaa välillä keskellä päivää nukkua muutaman tunnin verran, kun joku kävisi meidän nyytin kanssa vaunulenkillä. Olisi mahtavaa saada kurottua takaisin jättimäistä univelkaa. Kuitenkin ymmärrän, että kaikki on vain hetkellistä. Mikään ei tule korvaamaan tätä aikaa, kun saan olla ja nauttia ajasta lasteni kanssa. Hyvin levenneenä ja yhtäjaksoisten yöunien jälkeen saattaisin olla ehkä hitusen hymyilevämpi äiti!