Matkalla joulunviettoon

Täällä suurin joulustressi selätetty ja päästiin selän kipeytymisestä huolimatta starttaamaan matka kohti Lappia. Jumiutuneesta selästä huolimatta ehdimme saamaan myös kodin joulukuntoon. Mun jouluhysteria usein pahenee aattoa kohden ja nytkin ehdimme koristelemaan sekä sisustamaan kodin kuusineen (kipeytyneen selän kanssa) vaikka joulun vietämmekin Lapissa. Mikä sen ihanampaa kuin päästä joulun tunnelmaan jo ennen lomalle lähtöä ja palata heti joulun jälkeen siistiin jouluiseen kotiin. Joulu tuo aina pientä valoa tähän pimeyden keskelle. On ihanaa, kun on kaikki läheiset ympärillä ja hetki aikaa rauhoittua kaiken kiireen jälkeen. Innostuin myös kuvailemaan jouluisia kuvia kodistamme. Mitäs tykkäätte?

Kävin perjantaina vielä fysioterapeutilla näyttämässä selkääni ja mitä luultavimmin kyseessä on vaurio välilevyssä. Muutamalla jumppaohjeella selkä kuitenkin saadaan mitä luultavimmin pian kuntoon. Pitkää ajomatkaa varten selkää tuettiin vielä teipillä. Eilinen siirtymä Helsingistä Poriin meni yllättävän hyvin vaikka muutaman kerran piti selkää matkan varrella venytellä. Nyt Lappia kohden ollaan onneksi isommalla matka-autolla liikkeellä ja matka onkin mennyt nyt Ouluun asti yhdellä penkkirivillä pötkötellen. Ja hei, mikä on ihan huippua niin täällä on LUNTA! Sitä ollaan pitkään tähän harmauteen kaivattu. Huomenna saatan uskaltautua selän kanssa jopa rinteeseen. Fyssarin mukaan liikunta kivun sallimissa rajoissa tekee selälle vain hyvää.

Toivotaan, että lumiset maisemat saapuvat jouluksi myös etelään.

Noidannuoli joulustressin kaverina

Täällä ilmeisesti kroppa huutaa lepoa! Viime perjantaina salilla kyykätessäni tunsin kovan vihlaisun selässä ja alaselkä jumiutui lukkoon. Kipu hellitti kuitenkin viikonlopun aikana. Tänään olin aamulla vaihtamassa pikkumiehen vaippaa ja nostamassa häntä pesulle, kun alaselkään tuli jälleen kova hengityksen salpauttava kipu. Tässä sitä ollaan loppupäivä koitettu lepäillä mahdollisuuksien mukaan. Mitään en pysty nostamaan ja jopa aivastaminen tuntuu todella pahalta alaselän alueella.

Kyseessä on luultavimmin noidannuoli, jonka pitäisi mennä 5-10 päivässä ohi lepäämällä. Kaikkia kipua aiheuttavia liikkeitä tulisi nyt välttää, mutta kivun mentyä ohi olisi hyvä pysyä liikkeellä ja harjoittaa jatkossa syviä selkä- ja vatsalihaksia. Ilmeisesti selän- ja vatsan lihakset kaipaavat mulla vielä vahvistusta eivätkä olleet raskauden jälkeen niin hyvin palautuneet kuin kuvittelin. Toisaalta mulla on jäänyt myös kehohuolto viime aikoina vähemmälle. Kroppa kaipaa kovan treenauksen rinnalle säännöllistä hierontaa ja venyttelyä.

Tuntuu kurjalta vielä näin joulun alla maata toimettomana lattialla lämpötyynyn päällä. Energiaa olisi ollut juuri nyt enemmän kuin hetkeen aikaan treenaamiselle. Meillä on myös joulusiivous tekemättä, lahjoja paketoimatta ja joulustressi huipussaan. Joulun vietämme Lapissa ja lauantaina olisi tarkoitus lähteä ajamaan Porin kautta kohti Luostoa. Katsotaan, mitä selkä tykkään yli 13 tunnin autossa istumisesta...buuh ja huoh!

Onko siellä muita noidannuolesta joskus kärsineitä? Hyviä vinkkejä jatkuvan säryn hellittämiseksi?

Kotiunikoulu osa 1

Aloitimme muutama viikko sitten kotiunikoulun sosiaaliohjaajan opastuksella. Kymmenen kuukautta jatkuneet yöheräilyt alkoivat verottamaan meidän vanhempien voimavaroja sen verran, että saimme neuvolan kautta unikouluun ammattiapua ja hyvä niin. Aluksi mulla oli omat epäilyni unikoulun suhteen ja olimme jo pitkään rytmittäneet päiväämme lapsentahtisesti.

Kotiunikouluun on antanut hyvät ohjeet neuvolapsykolgi Katja Rantala (Pikkulasten uni ja nukkumistottumukset). Hänen mukaansa selityksiä levottamalle yöunella on laidasta laitaan, kuten usein kuulemani fraasi "Sellaisia ne pikkulapset vaan ovat". Tassuhoidolla pyritään opastamaan lasta herättyään nukahtamaan itsekseen uudelleen uneen. Lapsilla on oma biologinen rytmi, johon me emme voi vaikuttaa. Voimme kuitenkin helpottaa lasta vaipumaan uudelleen uneen opettamalla sen hänelle turvallisesti tassuttelemalla. Olen Katjan kanssa myös samaa mieltä siitä, että pikkuisen etu on jaksavat vanhemmat.

Kotiunikoulun lähdettyä käyntiin, aloimme pitämään ns. unipäiväkirjaa nukutuista unista sekä ruokailuista (ensimmäiset unikouluyöt jäivät useasta heräilystä johtuen värittämättä, energia ei vain riittänyt kellon kyttäämiseen). Huomasimme unien parantuvan merkittävästi jo kolmen yön jälkeen. Kotiunikoulun rinnalla aloitimme myös päivän rytmittämisen, johon haemme rytmiä yhä edelleen. Tosinaan heräämme aamupuurolle klo. 7.00 ja toisinaan aamupuuro syödään vasta klo. 10.00 jälkeen. Muutaman viikon kuluessa rytmin pitäisi alkaa hahmottumaan, mikä pikkumiehelle on luonnollisin aika herätä.

Tärkeää kotiunikoulussa on se, että pikkuinen nukahtaa illalla samaan paikkaan kuin missä yöllä herää (joko oma sänky tai perhepeti). Tavallisesti vauva usein nukahtaa jo äidin rinnalle kesken syömisen ja sitten hänet tästä siirretään sänkyyn jatkamaan unia. Vertauskuvana voidaan käyttää tilannetta, jossa nukahdat sohvalle ja heräät kuitenkin pimeästä autotallista. Melko pelottavaa, eikö?! Myös toistuvat iltarutiinit ovat tärkeitä pikkuiselle ja selkeä päivärytmi helpottaa yön kanssa. Pikkuisen kokemukset siirtyessään untenmaille muuttuvat unitottumuksiksi eli ts. pikkuinen tarvitsee herätessään samanlaiset järjestelyt kuin nukahtaessaan.

Meillä pikkumies oli tottunut nukahtamaan omaan sänkyyn, mutta vain jomman kumman vanhemman ollessa vieressä nukuttamassa. Yöllä hänen herätessään tilanne ei ollutkaan sama, kuin  hänen nukahtaessaan ja vanhempia itkettiin sängyn viereen avuksi. Meillä opittiin kotiunikoululla jo kolmen illan jälkeen nukahtamaan itsekseen ilman erillistä nukuttamisrumbaa. Uskon, että meidän unikoulun kulmakivi oli juuri itsekseen nukahtamaan oppiminen. Muutimme myös rytmiä niin, että illalla annamme ensin rintamaitoa ja sen jälkeen vasta kylpyyn sekä iltapalalle (aiemmin ensin kylpy, iltapala, ja sitten vasta maitohöpsyt rinnalla). Aamua muutimme myös niin, että annamme ensin aamupuuron ja sitten vasta otan pikkumiehen rinnalle. Unikoulun alussa aamupuuro ajoittui tuonne klo. 7.00 kieppeille, mutta pikkuhiljaa herääminen on siirtynyt aina vain myöhempään. Heräämisajankohdan mukaan rytmittyy myös päivän ulkoilut, leikit ja ruokailut.

Pikkumies saattaa vielä heräillä satunnaisesti öisin, mutta hän on oppinut myös nukahtamaan itsekseen pienen sängyssä hyörimisen jälkeen. Meillä on myös muutamana yönä nukuttu jopa 10-11 tuntia putkeen. Unikoulun ja päivärytmityksen kautta päiväunetkin ovat aiemman 20 minuutin sijasta rinnalla venyneet 1,5 tuntiin omassa sängyssä. Itse heräilen vielä useasti öisin kuuntelemaan ja ihmettelemään, miten tämä voi olla mahdollista. Oman unirytmin takaisin saaminen saattaa viedä vielä useamman kuukauden vaikka pikkumies nukkuukin. Olen silti äärimmäisen onnellinen saamistamme neuvoista, joiden avulla pikkumies oppi nukkumaan paremmin!